Tyttöjen koulu-uupumus on lisääntynyt kiihtyvällä tahdilla vuodesta 2015 lähtien, osoittaa Helsingin yliopiston akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aron työryhmän vuosina 2006–2019 toteuttama ja lähes miljoona oppilasta kattanut tutkimus.
– Suomessa on tehty useita koulu-uudistuksia, joilla on mahdollisesti ollut tähän vaikutusta. Esimerkiksi uudistukset korkeakoulujen pääsykoejärjestelmissä ovat lisänneet paineita lukiossa. Kilpailu on entisestään kiihtynyt jatkokoulutuspaikoista. Tytöille koulunkäynti ja menestyminen on hyvin tärkeää ja he ottavat helposti paineet itseensä. Kaveripiiri kiihdyttää paineita entisestään.
– Tärkeä tulos oli myös se, että tyttöjen uupumus lisääntyi erityisesti kaupungeissa. Kaupunkikouluissa on enemmän kilpailua ja suorituskeskeisyyttä ja se näkyy erityisesti tyttöjen koulu-uupumuksessa ja riittämättömyyden kokemuksissa, Katariina Salmela-Aro pohtii tiedotteessa.
Lähes miljoonan suomalaisnuoren tutkimus osoittaa samalla, että eriarvoisuus on lisääntynyt. Vanhempien tausta vaikuttaa entistä enemmän nuorten kouluhyvinvointiin.
Vanhempien korkea koulutustaso toimii voimavarana erityisesti pojilla. Suomessakin alkaa näkyä vanhempien koulutustason keskeinen merkitys niin menestymiselle kuin kouluhyvinvoinnille. Paremmin koulutetut vanhemmat voivat paremmin tukea lapsiaan ja on nähtävissä, että tämä suojaa erityisesti poikia.
Tutkimus kertoo myös, että vanhempien työttömyys ja maahanmuuttajatausta liittyvät lisääntyneeseen uupumukseen. Lapset voivat stressata rahattomuutta ja koulunkäynti kärsii mutta voi olla myös kyse maahanmuuttoparadoksista, jonka mukaan maahanmuuttaja- vanhemmat asettavat kovia paineita lapsilleen. Tätä pitää Salmela-Aron mukaan tutkia lisää.
– Näyttää siltä, että maahanmuuttajataustaiset nuoret kokevat kantaväestöä enemmän uupumusta.