Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg on sitä mieltä, että tasavallan presidentti Tarja Halonen on päässyt Venäjä-keskustelussa liian helpolla.
Forsberg kommentoi asiaa Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Hän on sanonut, että Putin on eri henkilö kuin se, jonka hän oppi tuntemaan. Pitää varmaan paikkansa, mutta olisi hyvä saada asianomaisilta toimijoilta, joista Halonen on kärkipäässä, aitoa itsereflektiota, mistä se johtui, että luotti vääriin asioihin?
Forsbergin mukaan asiassa ei ole kyse siitä, että Halonen pitäisi saada "jälkiviisaasti tuomiolle".
– Kansalaisten täytyy tietää, miksi tällaisia arvioita tehtiin ja mihin ne perustuivat. Meidän täytyy oppia virhearvioinneista tulevaisuutta varten. Uskottiinko venäläisten vakuutteluihin, peesattiinko Saksan demareita? Ohitettiinko Suomen ulkoasiainhallinnosta tai tiedustelun kautta tullutta tietoa?