Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asekauppias: Rynnäkkökivääri maksoi aiemmin 2 000 euroa – "Nyt niistä on pyydetty noin 5 000"

Aseet: Asekauppiaan mukaan patruunoista voi tulla syksyllä pulaa. Poliisin mukaan aselupia on haettu entiseen tahtiin.

Sota Euroopassa on lisännyt asetarvikkeiden kysyntää myös Suomessa. Esimerkiksi armeijatavaran erikoisliike Varusteleka kertoo verkkosivuillaan, että tilauksien käsittelyaika on poikkeuksellisen pitkä ja yritys tekee parhaansa tilanteen kohentamiseksi.

Myös Seutulassa sijaitsevassa Aseliike Krister Kärjessä seurataan valppaina maailmantilannetta.

– Venäjän ja Ukrainan välinen sota tulee vaikuttamaan koko alaan. Materiaalien hinnat nousevat. Näyttää siltä, että patruunoista tulee kova pula, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Krister Kärki.

Lyhyessä aikataulussa tarvikkeiden saatavuudessa ei Kärjen mukaan ole hätää, mutta syksyllä patruunat saattavat olla loppu. Patruunoita ostavat muun muassa aseurheilijat.

Kärjen mukaan aseita ei ole myyty aiempaa enemmän, koska aseiden hankinta vaatii aina lupaprosessin poliisin kautta.

Lupaprosessiin kuuluu haastattelu muun muassa silloin, jos aseluvan hakija on alaikäinen tai ase on erityisen vaarallinen.

Erilaisten varusteiden ostajia on ollut liikkeellä.

Krister Kärki, yrittäjä

Kärki sanoo, että aseiden hankinnasta kiinnostuneilta kyselyjä on sen sijaan tullut vilkkaammin.

– Erityisesti suomalaisiin rynnäkkökivääreihin on ollut kiinnostusta. Kysellään, mistä niitä saa ja mitä ne maksavat. Nämä ovat samanlaisia kuin Suomen armeijalla on ollut käytössä, niitä myytiin reserviin aikanaan, Kärki sanoo.

– Yksityisillä markkinoilla näiden aseiden hinnat ovat aiemmin liikkuneet 2 000 euron paikkeilla. Nyt niistä on pyydetty noin 5 000 euroa, hän jatkaa.

Myös asetarvikkeiden kysyntä on Kärjen mukaan kasvanut.

– Erilaisten varusteiden ostajia on ollut liikkeellä. Esimerkiksi lippaita on mennyt normaalia enemmän, hän kertoo.

Kärjen mukaan asetarvikkeita ostetaan pääasiassa metsästys- tai harrastuskäyttöön. Vaikka kysyntä on hieman vilkastunut, hän ei usko monenkaan ostaneen tarvikkeita mahdollisen sodan uhan varalle.

– Jos ollaan siinä pisteessä, että sota syttyy, niin firmalta (Suomen armeijalta) kyllä tulee tavarat.

Kärki sanoo huomanneensa ikävän ilmiön, joka liittyy vilkastuneeseen asetarvikkeiden kysyntään.

– Liikenteessä on ihmisiä, jotka haluavat hankkia lämpökameroita ja muita tarvikkeita toimittaakseen ne ukrainalaisille. Todellisuus voi olla aivan muuta, ja paku tavaroineen menee ihan muualle kuin Ukrainaan.

Kärki painottaa, että ihmisten kannattaa pohtia nyt tarkkaan, mihin sijoittaa hyväntekeväisyyseuronsa.

– Meillä on aina tiukka syyni siinä, mitä myymme ja kenelle. Emme lähde mukaan epäeettisiin hommiin, hän korostaa.

Asekorjaamossa eivät viimeviikkoiset maailman tapahtumat näy ainakaan toistaiseksi.

– Kriisitilanne ei ole vaikuttanut meihin mitenkään. Korona-aika sen sijaan toi lisää työtä, kun ihmisillä oli aikaa harrastaa ampumaurheilua ja metsästystä, kertoo Asekorjaamo Ase-Teamin yrittäjä Riku Suihko.

Yritys myy myös varaosia aseisiin.

– Meillä on niin iso varasto, että ongelmia saatavuudessa ei tule ainakaan lähiaikoina.