Kulunut talvi on ollut kulkuväylien hoidossa haastava. Sään nopeat vaihtelut ja lumisateet ovat vaatineet huomattavasti normaalia enemmän liukkaudentorjuntaa.
Pääkaupunkiseudun asukkaat ovat pitkin talvea valittaneet väylien liukkautta. Jäiden vähitellen sulaessa paljastuu kuitenkin, että kulkuväylille on levitetty valtavia määriä sepeliä.
Yksistään Kirkkonummella kunta on levityttänyt hiekoitussepeliä tänä talvena 6 800 tonnia. Se on lähes 7 miljoonaa kiloa ja vastaa noin 150 täysperävaunullista rekkalastia.
Määrä on kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi viime talvena. Katuja on hiekoitettu kunnan mukaan noin 20 ja jalkakäytäviä noin 35 kertaa.
Urakka ei lopu tähän, vaan sepeli pitää kerätä pois. Tällä kertaa saattaa olla, ettei kaikkea sepeliä saada pois ennen vappua, vaikka pölyongelma on jo osin alkanut.
Hiekanpoistot päästään aloittamaan yöpakkasten loputtua. Vaihtelevat sääolosuhteet ja runsas hiekanmäärä vaikeuttavat tarkan harjausaikataulun asettamista, mutta huhtikuun aikana työ pyritään saamaan loppuun, kertoo kunta.
Hiekoitussepelin jatkokäytölle ei ole toistaiseksi kattavaa ja pysyvää ratkaisua. Se luokitellaan jätteeksi ja joissakin tapauksissa jopa ongelmajätteeksi.
Sepelin joukkoon kertyy epäpuhtauksia, joista väylien pinnoista irtoava asvaltti on pääongelma.
Erilaisia kokeiluja on Suomessa tehty uusiokäytölle, mutta esimerkiksi puhdistus ja sepelin uudelleen käyttö hiekoitukseen on kallista. Halvempaa on ostaa joka vuosi uutta kalliosta louhittua sepeliä.
Esimerkiksi Espoon taannoisessa kokeilussa hiekoitussepelin puhdistus ja kierrättäminen maksoi suunnilleen saman verran kuin uuden sepelin ostaminen.
Raahessa sepelin kierrätyksestä onnistuttiin sen sijaan tekemään kannattavaa, kertoi Yle helmikuussa 2020.
Raahessa käytetty sepeli suodatettiin poistamalla talteen kerätystä hiekoitussepelistä muun muassa siihen sitoutunut hieno pöly, roskat ja oksat. Kerran käytetty hiekoitussepeli voidaan suodattaa muutaman kerran.
Kerran käytettyä hiekoitusaineista voidaan käyttää myös maantäyttöön esimerkiksi meluvalleissa ja vastaavissa.