Tampereen ikijyrä Popeda on julkistanut uuden kokoonpanonsa. Pitkään bändissä soittaneen Jyrki Melartinin tilalle on nimetty Alex Hautamäki. Alex Hautamäki on Costello Hautamäen poika, ja oli jo mukana viime vuoden lopussa keikoilla.
– Siinä oli silloin kolme päivää aikaa Melartinin lähdöstä seuraavaan keikkaan. Tajusin, että ainoa kaveri joka osaa jo biisit valmiiksi, on Alex, joka on tietysti aika luonnollisista syistä kasvanut Popedaan jo lapsesta asti, Costello kuvailee.
Nuoren miehen saapuminen yhtyeeseen on kitaristin mukaan oikein mukavaa.
– Alex pudottaa saman tien paitsi bändin keski-ikää, myös bändin keskipainoa.
Viime vuoden lopun keikat menivät siinä määrin mukavasti, että yhtye oli näyttämässä vihreää valoa Alexin vakituiselle jäsenyydelle jo varhaisessa vaiheessa. Ainoana haasteena oli Alexin siviilityö valosuunnittelijana – ehtisikö poika hoitaa myös musiikkitontin? Työreissut voivat siinä työssä olla pitkiä: loppuviikolla Alex Hautamäki lähtee kuukaudeksi Cirque du Soleilin matkaan.
– Siinä annettiin puoli vuotta aikaa laittaa kalenteri kuntoon. Alexin työssähän on hyvää se, että hän on nimenomaan valosuunnittelija. Se työ hoituu kuitenkin pitkälti tietokoneella, valoteknikko on sitten se kaveri joka laittaa paikan päällä asiat suunnittelijan ohjeiden mukaan kuntoon, Costello kuvailee.
– Kun kalenteriasiat olivat kunnossa, päätös oli erittäin helppo. Halusimme myös, että Alexista tulee vakituinen jäsen bändiin eikä hänestä tehdä alleviivatusti palkkatyöläistä.
Popeda odottaa sananmukaisesti pitkää kuumaa kesää. Keikat alkavat 3. kesäkuuta ja sen jälkeen painetaan tuttuun tapaan elokuun loppuun asti.
– Sen rypistyksen jälkeen pidetään hieman kesälomaa ja sitten mennään taas vuoden loppuun saakka, Hautamäki kuvailee kalenteria.
Keväälläkään ei tule tylsää, sillä niin Costello kuin Pate Mustajärvikin tekevät soolokeikkoja.
– Siihen satsiin sisältyy itselläni myös muutama big bandin kanssa tehtävä keikka. Niistä olen oikein erityisen innoissani.