Nöykkiöläiselle kadulle ei ole asiaa ilman kumisaappaita – asukkaat ovat odottaneet apua jo vuosikymmeniä: "Mitta alkaa olla täynnä"

– Olemme odottaneet hulevesikaivoa ja jalkakäytävää vuosikymmenien ajan, kertoo Nöykkiössä Korpikallio-kadulla asuva Ilpo Juutilainen.

Lumien sulamisvedet muodostivat maaliskuussa kadulle 10–15 metriä pitkän altaan. Vesi velloi lähes koko kadun leveydeltä, ja altaan reunamien lumipolanteet ottivat kiinni auton pohjaan tontille ajettaessa.

Katu sijaitsee nimensä mukaisesti kalliolla, joten hulevesikaivoa tarvittaisiin, Juutilainen kertoo.

– Tämä on kuin kattilanpohja. Vesi ei imeydy, koska tässä ei ole hulevesikaivoa. Hulevesikaivoa ei rakennettu, koska vastassa on kallio ja rakentaminen olisi ollut kallista.

Vuodesta 1986 samassa osoitteessa asunut Juutilainen kertoo ottaneensa katuasioissa yhteyttä kaupunkiin useaan otteeseen. Hänen mukaansa kaupungilta on kerrottu hulevesikaivon rakentamisen tulevan kyseeseen 2023–2025, jos määrärahoja löytyy.

– Tuohon yläpuolelle tehtiin salaojat, mutta se oli hukkaan heitettyä rahaa. Eihän vesi ylös päin virtaa.

Kaupungin on ollut myös määrä nostaa ja suoristaa tietä, jotta se pysyisi paremmassa kunnossa, Juutilainen kertoo.

– Haluaisimme rakentaa omankin tonttiliittymämme kuntoon, mutta sitä ei kannata tehdä ennen kuin tie on parannettu ja nostettu.

Korpikalliolla on ihmetelty myös sitä, miksi jalkakäytävä rakennettiin vain pikkupätkälle Korpikujan risteykseen saakka.

Kapeaa katua kulkevat koululaiset, sillä Korpikallion toisesta päästä kuljetaan Martinkallion kouluun ja toisesta suunnasta pääsee Nöykkiönlaakson kouluun.

– Olemme tehneet kaupungille reklamaatioita, mutta mitään ei tapahdu. Mitta alkaa olla täynnä. Jos touhu on muuallakin samanlaista, niin ei voi kuin ihmetellä.

– Sitä olemme siunailleet, ettei tässä ole isompaa tapahtunut. Tie on kapea ja tässä on 30 kilometrin nopeusrajoitus, mutta eihän sitä noudateta, Juutilainen sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut