Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Häirintäkohu Olympiakomitean ympärillä paisuu: painonnostaja Anni Vuohijoki kertoo olevansa uusien epäilyjen kohde – "Kukaan ei voi sanella enää minulle, mitä sanoa ja tehdä"

Olympiakomitean torstaisessa tiedotustilaisuudessa esille nousi yllättäen, että komitean piirissä tutkitaan myös toista seksuaalista häirintätapausta. Nyt tapauksessa epäilty on noussut esille: hän on painonnostaja Anni Vuohijoki, joka on julkaissut sosiaalisessa mediassa asiasta pitkän, avoimen kirjeen. Hän myös kertoo samalla jättävänsä Olympiakomitean hallituksen, jonka toiminnassa on ollut mukana.

Vuohijoki ruotii kirjeessä paitsi itseään, myös Olympiakomitean toimintaa kovin sanoin.

– Kaksi tuntia Mika Lehtimäen eron jälkeen sain sähköpostin, jossa komitean hallituksen puheenjohtaja esitti minua kohtaan syytöksen, jonka mukaan olin epäiltynä seksuaalisesta häirinnästä. Viestissä ei avattu kohteita sen tarkemmin tai tekoja. Tapahtumapaikka oli kuvattu ja ajaksi viikon aika. Kyseessä on kilpailumatka, Vuohijoki kertoo.

Kirjeestä on pääteltävissä, että epäilty teko ei ole luonteeltaan fyysistä laatua vaan kansankielisesti nyt selvitetään, ovatko "ronskit puheet" olleet laadultaan sellaisia että ylittävät soveliaisuuden rajan. Vuohijoen mukaan hän on saanut huomautuksen siitä, että ei ollut käyttäytynyt humalassa ollessaan asiallisesti. Omien sanojensa mukaan hän oli juonut tapahtumahetkellä kaksi lasia viiniä.

– Minun elämässäni nainen voi ***kata tai katsoa pornoa. Puhun aina avoimesti seksuaalisuudesta. En ikinä valehtele vaan vastaan kysymyksiin suoraan.

Vuohijoki kritisoi avoimesti Jan Vapaavuoren ja Olympiakomitean johdon toimintaa asian hoidossa.

– Minulle sanottiin, että "jatkotoimia ei ole, koska ei ole ketään, joka sitä vaatisi". En kuitenkaan halua, että kenellekään tulee kuva, että hyväksyn hiljaista hissuttelua sekä hyväveliverkostojen rakentamista, jossa siitä, että joku suojaa selustani tehdään elämän kestäviä ystävyyssuhteita. Minun ihmissuhteeni perustuvat luottamukseen, avoimuuteen ja rehellisyyteen, Vuohijoki kirjoittaa.

Vuohijoki sanoo asiakokonaisuuden esiin nousun olevan tavallaan myös helpotus.

– Kukaan ei voi sanella enää minulle, mitä sanoa ja tehdä.