Tilastokeskus: Nollatuntisopimuksella työskentelevien määrän kasvu pysähtynyt – Yleisintä yhä majoitus- ja ravitsemisalalla

Nollatuntisopimuksella työskentelevien määrä ei ole kasvanut vuoteen 2018 verrattuna, kertoo tiedote Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Vuonna 2021 nollatuntisopimuksella työskenteli 107 000 palkansaajaa eli 4,9 prosenttia 15–74-vuotiaista palkansaajista.

Aiemmilla tutkimuskerroilla nollatuntisopimusten määrissä nähtiin jonkin verran yleistymistä. Vuosien 2014 ja 2018 välillä nollatuntisopimuksella työskentelevien osuus kasvoi 3,6 prosentista 4,8 prosenttiin kaikista 15–74-vuotiaista palkansaajista.

– Työelämää koskevassa keskustelussa esitetään usein huolta joustavien työsopimusten käytön yleistymisestä. Tästä näkökulmasta tulos on jossain määrin odotusten vastainen, Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Anna Pärnänen kertoo tiedotteessa.

Pärnäsen mukaan kasvun pysähtymistä selittänevät esimerkiksi vuonna 2018 voimaan tullut lakiuudistus ja koronakriisin aiheuttamat poikkeusolot.

Vaikka työllisyysaste ja työllisten määrä ylittivätkin vuonna 2021 korona-aikaa edeltävän vuoden 2019 tason, kriisistä pahiten kärsineillä toimialoilla työllisyys ei palautunut pandemiaa edeltävälle tasolle.

– Näitä toimialoja ovat majoitus- ja ravitsemisala, kuljetus ja varastointi sekä taiteet, viihde ja virkistystoimiala. Nollatuntisopimukset ovat yleisimpiä juuri majoituksen ja ravitsemisen toimialalla (15 prosenttia vuonna 2021 ja 2018), Pärnänen sanoo.

Nollatuntisopimuksia on yleisimmin kaikkein nuorimmilla ja toisaalta myös kaikkein vanhimmilla työntekijöillä.

Nollatuntisopimus

Nollatuntisopimuksella tarkoitetaan työsopimusta, jossa työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota yhtään työtuntia. Työsopimuksessa voi olla tällöin sovittu työajan vaihteluvälistä määrättynä ajanjaksona siten, että vähimmäistyöajaksi on sovittu nolla tuntia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut