Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IL: Levy-yhtiö suunnitteli Mestarit Areenalla -kiertueelle "viikon harhautuskampanjaa" – yleisölle olisi voinut tulla käsitys, että vanha kokoonpano tekee paluun

Vuoden 2022 Mestarit areenalla -kiertueen järjestävän Warner Musicin alkuperäinen ajatus järjestää uuden kiertueen markkinointikampanja oli nyt julkaistua rajumpi.

Iltalehden haltuunsasaamien asiakirjojen mukaan levy-yhtiö ajatteli jossain vaiheessa julkistaa kiertueesta viikon mainoskampanjan, josta yleisö olisi voinut saada sen käsityksen että kyse on nimenomaan Hectorin, Kirkan, Pave Maijasen ja Pepe Willbergin tutuksi tekemän konseptin paluusta.

Ajatus on ristiriidassa sen levy-yhtiölle asetetun ehdon kanssa, että nimi saatiin uudestaan käyttöön sillä ajatuksella, ettei vanhan konseptin ideaa enää hyödynnetä ja siitä ei saa syntyä minkäänlaisia väärinkäsityksiä.

Alkuperäisistä Mestareista Kirka ja Pave Maijanen ovat sittemmin edesmenneitä. Uuteen, samannimiseen konseptiin ottavat osaa Jenni Vartiainen, Paula Vesala, Ellinoora ja Kaija Koo.

Etelä-Suomen Media haastatteli alkuviikosta nimen keksinyttä Lasse Norresta, joka kertoi että ei ole ratkaisusta kauhean mielissään. Viikonlopun aikana Hector ja Pepe Willberg kertoivat eri sanakäänteillä olevansa pettyneitä siihen, miten uusi tuotanto on hoidettu: eniten kaksikkoa harmitti se, että heitä ei ole juurikaan informoitu asian suhteen.

Mestarit Areenalla -kiertueen on tarkoitus alkaa perjantaina 21. lokakuuta Espoon Metro Areenalta. Areenakiertue käsittää yhteensä kuusi keikkaa, viimeinen esiintyminen nähdään lauantaina 12. marraskuuta Tampereen Nokia-areenalla.