Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liki 1 700 suomalaista rankkasi Suomen isot kaupungit – tulos ei mairittele Helsinkiä, Espoota ja Vantaata

Espoon vetovoima heikentyi viime vuonna hivenen Suomen 10 suurimman kaupungin vertailussa.

Espoo sijoittui T-Median vertailussa sijalle 7. Voittaja oli toista vuotta perätysten Tampere ja Kuopio oli selvä kakkonen. Eniten vetovoimaansa paransi Lahti, joka kiilasi Espoon edelle kuudenneksi.

Kaupunkien luottamus & maine -tutkimuksessa kysyttiin 1 698 suomalaisen mielikuvia isoista kaupungeista eri osa-alueilla. Vastaajat olivat 15–65-vuotiaita. Tampere sai ainoana kaupunkina erinomaisen arvosanan elinvoimasta ja yritysten menestyksestä.

– Tampere tunnetaan kaupunkina, jossa on tekemisen meininkiä. Hyvä yhteistyö elinkeinoelämän, oppilaitosten ja korkeakouluyhteisön kanssa on Tampereen kulmakivi, mutta houkutteleva kaupunki rakentuu myös palveluista, sujuvasta arjesta, tapahtumista ja vapaa-ajan mahdollisuuksista, rohkeudesta kehittää kaupunkia ja ylipäätään mukavasta tunnelmasta, kommentoi Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen T-Median tiedotteessa.

Espoo oli pk-seudun paras elinvoiman osalta. Espoon ja muiden pk-seudun kaupunkien, erityisesti Helsingin, sijoitusta laski kallis kustannustaso. Eniten heikkeni Vantaan vetovoima. Vantaa putosi vertailun viimeiseksi.

Kaupunkien vetovoiman tärkeimpiä tekijöitä ovat tutkimuksen mukaan asuinalueen yhteisöllisyys ja turvallisuus. Ihmiset suhtautuvat myös entistä kriittisemmin elinympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Kymmenen kärjen ulkopuolella useat keskisuuret maakuntakaupungit saivat erinomaisia arvioita yhteisön ja elinympäristön osalta.

T-Median tutkimusjohtajan Sari Maunulan mukaan mainetta ja vetovoimaa ei ilmaiseksi.

– Kaupungin vetovoiman rakentaminen vaatii yhteistyötä ja sitoutumista – yhteistä suuntaa ja suunnitelmallista toimintaa. Vetovoima- tai mainetyössä on harvoin tarjolla pikavoittoja, pitkäjänteinen työ palkitsee, Maunula sanoo tiedotteessa.

T-Median tutkimuksessa mitataan potentiaalisten asukkaiden mielipiteitä.

Tutkimuksen tulokset näyttävät korreloivan ainakin osittain myös käytännössä siihen, millaisia muuttopäätöksiä ihmiset tekevät.

Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen mukaan Tampere houkutti viime vuonna selvästi eniten kotimaankielisiä ja myös vieraskielisiä ihmisiä.

Sen sijaan Helsingistä ja Vantaalta kotimaankielisiä muutti pois runsaasti. Poismuuttoa paikkasi kuitenkin vieraskielisten runsas muutto pääkaupunkiseudulle.

Lue myös: Kotimaankielisten määrä vähenee nyt koko pääkaupunkiseudulla – muuttoliikkeessä isoja eroja myös Helsingin, Espoon ja Vantaan välillä