Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pohjois-Espoon peltojen keskeltä löytyy näyttely, jossa paikallinen taiteilija etsii vapautusta lapsuuden uskonnollisesta opetuksesta –  "Muistakaa kyseenalaistaa kaikki"

Espoolaisen taiteilijan ja graafisen suunnittelijan Jouko Ollikaisen näyttely INRI antaa kaikille mahdollisuuden hiljentyä tutkimaan omia arvojaan ja sitä, miksi ajattelemme kuten ajattelemme.

Ollikaisen Röylän pajalla pääsiäisen ajan nähtävän INRI-näyttelyn teokset ovat vanhojen asetuskokoelmien kansiin maalattuja poikkeuksellisia kuvia Jeesuksesta.

Jeesusta ei ole tavalliseen tapaan kuvitettu ristille, vaan leijumaan vapauteen, antamaan luvan kyseenalaistaa jokaisen omaa käsitystä uskonnosta.

– Ajattelin, että minulla on oma henkilökohtainen Jeesus, jota olen visuaalisesti vapauttanut ristiltä, Ollikainen sanoo.

Näyttely alkaa kuitenkin vielä surumielisen Jeesuksen muotokuvasta. Se kuvaa tapaa, jolla Ollikainen on ennen oman uskonsa käsittelyä nähnyt Jeesuksen. Teos teokselta näyttelyn ilme ja tunnelma muuttuvat vapautuneemmiksi.

Pohjina toimivien kirjojen sisältö oli taiteilijan mukaan raskasta, aikansa elänyttä tekstiä. Tekstistä syntyi Ollikaisen ajatuksissa yhteys Raamattuun ja ihmisten etääntymiseen sen alkuperäisestä tarkoituksesta antaa voimaa.

Jouko Ollikaisen kiinnostus hengellisiin teoksiin kumpuaa uskonnollisesta kasvatuksesta, jota hän on pysähtynyt ajattelemaan vasta vaimon ja tytärten myötä.

– Lapsena puhuttiin synneistä, maailmanlopusta ja siitä kuinka jumala rankaisee. Erilaisessa ilmapiirissä kasvaneet itsenäiset ja rohkeat ihmiset ympärillä ovat peilanneet omaa uskoa, Ollikainen kertoo.

Viimeiset 40 vuotta vaimo on auttanut työstämään taiteilijan käsitystä uskonnosta ympäri maailmaa ja kirjallisuudessa matkustaen. Haavoja parannellessa ovat uskonto ja hengellisyys toimineet myös inspiraationa lukuisille teoksille. Röylän pajaa ja kotitaloa koristavatkin matkan varrella muovautuneet kuvat uskosta.

– Jokaisella tulisi olla jotain johon uskoa, ja jokaisella on oikeus uskomiseen. Se että uskoo johonkin, on äärettömän voimaannuttavaa. Ei ole vain yhtä totuutta, Ollikainen painottaa.

Uusin näyttely ei olekaan ensimmäinen kerta, kun Ollikainen käsittelee aihetta, vaan työt ovat pitkän, koko elämän läpi jatkuvan ajatusprosessin tuotosta.

– Kuvittelin että jokaisella on elämässä kannettavanaan kori, ja minulla kori oli täynnä äidin ja isän antamia ohjeita. Aloin kyseenalaistamaan mitä minulla olikaan kantamuksena ja tein päätöksen, että valitsen kantaakseni uskomuksia ja ajatuksia, joihin oikeasti haluan uskoa, ja jotka oikeasti tekevät minulle hyvää, hän perustelee prosessia.

Kauppojen hyllyt täyttyvät tänäkin pääsiäisenä pian pois heitettävästä tavarasta, mutta Ollikainen kokee, ettei pääsiäinen ole nykyäänkään pelkästään kaupallista.

–  Pääsiäisen ajan on hyvä miettiä, että jos nyt kuolisi, voisiko sanoa tehneensä eläessään juuri sitä mitä haluaa, eikä uhrautuneensa kenenkään muun vuoksi.

– Ukrainan tilanne on näyttänyt, mikä tolkuton voima uskoa hyvään ihmisillä on kriisin hetkelläkin. Muistakaa uskoa edes johonkin, ja kyseenalaistakaa kaikki kerrottu, tämä näyttely mukaan lukien.

Jouko Ollikaisen pääsiäisen ajan taidenäyttely INRI – Unohda taakkasi ja hengitä on nähtävissä 14.–18.2022 Röylän pajassa, osoitteessa Luukintie 4, Espoo.

Lyhenne INRI tulee Jeesuksen ristissä olleista sanoista 'Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum' eli Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.

Lue myös:

Sepänpaja Pohjois-Espoossa tarjoaa nyt huikean matkan armoon ja armottomuuteen – kirpputorilöytö, maailmankuulu kappeli Vatikaanissa sekä oman mummon puheet maailmanlopusta inspiroivat Jouko Ollikaisen uutta näyttelyä