Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Akvarelli Ateljee Leppävaarassa esittelee 16 taitelijan metsäaiheisia maalauksia – "Kauppa käy parhaiten, kun taiteilija itse on tavattavissa"

Akvarelli Ateljeessa Leppävaarassa on meneillään näyttely, johon osallistuu 16 taiteilijaa eri puolilta Suomea. Näyttelyn toinen osa on esillä samaan aikaan Virossa Võrussa, missä 22 paikallista taiteilijaa esittelee omia akvarellejaan . Yhteinen nimittäjä on metsä. Metsällä on erityinen paikka sekä suomalaisten että virolaisten sieluissa. Metsät virkistävät ihmistä ja samalla metsien hyvinvointi on ihmisille tärkeää.

Metsä-näyttelyn akvarellit on toteutettu erilaisilla tekniikoilla. Jokainen tulkitsee metsää oman näkemyksensä ja tyylinsä pohjalta: Aleksandra Kulonen on maalannut perinteisen maiseman, jota hallitsevat suuret kuuset ja Anu Ahonen on maalannut sumuisen ja kosteutta tihkuvan maiseman, josta yksityiskohdat eivät erotu. Näyttelyn ainoa espoolainen taiteilija on Harri Ahonen, jolta on esillä Talvinen koivikko -maalaus.

Irina Rebnitskayan mukaan akvarellit kiinnostavat taiteen ystäviä ja ostajia.

– Joka näyttelystä myydään useita maalauksia. Eräästä yksityisnäyttelystä ostettiin neljä teosta.

– Kauppa käy parhaiten silloin, kun taiteilija itse on tavattavissa ateljeessa ja hän kertoo työskentelystään ja teoksen syntytarinan, Rebnitskaya mainitsee.

Irina Rebnitskayan perustama Akvarelli Ateljee Espoo aloitti toimintansa Leppävaarassa (Harakantie 2) vuonna 2020. Hän opettaa itse Akvarelli Ateljeessa kaksi kertaa viikossa ja organisoi sinne näyttelyitä. Hän seuraa aktiivisesti, mitä akvarellinäyttelyitä on tulossa maailmalla, tiedottaa niistä ja kannustaa Suomen akvarellisteja osallistumaan. Esimerkiksi viime syksynä suomalaisia oli mukana Italiassa Urbino in Acquerello -tapahtumassa. Samat maalaukset nähtiin myöhemmin Leppävaarassa.

– Minusta on kiinnostavaa esitellä suomalaisten osaamista ulkomailla. Yritän itsekin käydä ulkomailla ja päästä mukaan moneen näyttelyyn vuoden aikana. Seuraavan akvarellin lähetän Bulgariaan Varnaan. Siellä on mukana yhdeksän suomalaista taiteilijaa.

Verkostoituminen tuottaa tulosta. Vuonna 2024 Suomen akvarellitaiteen yhdistys järjestää Tampereella kansainvälisen akvarellitaiteen symposiumin, ja Irina Rebnitskayan kuuluu työryhmään, joka järjestelee tapahtumaa.

Akvarelli Ateljeessa Irina Rebnitskaya opettaa kaksi kertaa viikossa. Lisäksi hän opettaa kesäisin eri puolilla Suomea. Tulevana kesänä hän on opettajana ainakin Päivölän opistossa, Joutsenossa, Kotkassa ja Hartolassa järjestettävillä kursseilla.

– Opettaminen on kivaa, koska rakastan ihmisiä. Koen, että minulla on mahdollisuus antaa heille jotain uutta.

Rebnitskaya on valmistunut taiteen ja suunnittelun maisteriksi Pietarin Taideteollisesta Stieglitz Akatemiasta. Lisäksi hän on suorittanut kursseja Aalto-yliopistossa.

– Kun annan tehtäväksi maalata pöydällä olevan asetelman, jokainen oppilas tulkitsee sen eri tavalla ja lopputulokset ovat aivan erilaisia.

– On tärkeää opettaa, miten silmät, kädet ja aivot saadaan toimimaan yhdessä. Tärkeitä asioita ovat myös sommittelu, kauniit varjot ja rytmi.

Metsä-näyttely jatkuu ainakin 22. huhtikuuta asti. Galleria on avoinna Tiistaista perjantaihin kello 12–17. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Akvarelli Ateljeessa järjestetään 12 kerran kursseja ja erilaisia viikonloppukursseja. Perjantai-iltaisin paikalla on elävä malli.

Näyttelyistä ja kursseista saa lisätieto akvarelliateljee.com-sivulta.