Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lakko sulkemassa Espoon koulut viikoksi heti pääsiäisen jälkeen – päiväkodit kiinni todennäköisesti ainakin ensimmäisen lakkopäivän

Espoossa varaudutaan keskeyttämään koko perusopetus mahdollisen kunta-alan lakon ajaksi 19.–25. huhtikuuta.

Kaikki päiväkodit olisivat kiinni vähintään lakon ensimmäisen päivän 19. huhtikuuta.

 – Kun henkilöstöresurssi tiistaina selviää, selviää myös se, saammeko joitakin päiväkotiyksiköitä auki, kertoi kasvun ja oppimisen toimialajohtaja Harri Rinta-aho keskiviikkona.

Rinta-ahon mukaan mahdollisesti auki saataviin päiväkoteihin otetaan sen verran lapsia, mitä henkilöstöresurssi mahdollistaa. Ylipaikoille lapsia ei voida ottaa.

–  Yritimme löytää tapaa kysyä henkilöstöltä, ketkä tulevat töihin. Luovuimme kuitenkin ajatuksesta. Emme tiedä, ketkä ovat (liittojen) jäseniä. Työsulkua ei ole. Kaikki ovat tervetulleita töihin, Rinta-aho kertoo.

Ala- ja yläkoulut olisivat sen sijaan kiinni koko lakon ajan. Rinta-ahon mukaan opetusalan järjestäytymisaste on suuri eikä opetusta ja koulupäiviä voida pyörittää turvallisesti mahdollisesti töihin tulevilla muutamilla opettajilla.

– Lähdemme siitä, että koulut tulevat olemaan kiinni, Rinta-aho sanoi keskiviikkona.

Lukio-opetusta pyrittäisiin järjestämään esimerkiksi etänä. Lukiolaiset saatetaan myös ohjeistaa opiskelemaan lakon ajan itsenäisesti.

– Lukiolaiset voidaan määrätä opiskelemaan kurssi tai sen osa itsenäisesti, Rinta-aho sanoo.

Rinta-ahon mukaan töihin tulevat lukioiden opettajat voisivat opettaa lakon aikana myös etänä.

– Perusopetuksessa etänä opettaminen ei ole tässä tilanteessa mahdollista.

Mikäli lakko peruuntuu tai sopuun päästään ennen ilmoitettua lakon päättymisaikaa, päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten toiminta jatkuu normaalisti, Espoon kaupunki kertoo tiedotteessa.

Lakolla voi toteutuessaan olla vaikutusta myös oppilaitosten ja päiväkotien ruokailuun sekä tilojen siivoamiseen.