Budjetti: Tapiolan uimahalli uusitaan sisältä täysin.
Tapiolan uimahallin peruskorjauksen hankesuunnitelma on valmistunut ja etenemässä lausuntovaiheeseen.
Hallin korjausbudjetin arvioidaan nousevan 42–46 miljoonaan euroon. Korjaaminen on tulossa kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen, sillä juuri valmistunut Matinkylän uimahalli maksoi 33 miljoonaa.
Uimahalli on määrä rakentaa sisältä käytännössä uudelleen.
Suunnitelmien mukaan halli saisi myös pienen laajennuksen itäpäätyynsä, jossa pukuhuoneet sijaitsevat, kertoo uimahalliasiantuntija Ari Jaakkola. Puku- ja pesuhuonepäädystä on suunniteltu kaksikerroksista, jotta huonekorkeutta saataisiin kasvatettua ja ilmastoinnin rakentamiselle jäisi tilaa. Tällä hetkellä päädyssä on kolme kerrosta.
Allasosasto sekä terapia- ja kuntosalisiipi jäisivät nykyisille paikoilleen.
– Museovirasto tuli sen verran vastaan, että kahvion ja alkuperäisen allasosaston väliin saadaan rakentaa lasiseinä, jotta voimme ilmastoida kahvion ja allasosaston erikseen, Jaakkola kertoo.
Myös ulkoallas, kahluuallas ja amfi on määrä peruskorjata. Ulos rakennettaisiin pieni pukuhuonerakennus.
Ensimmäisenä hankesuunnitelmaan ottaa kantaa liikuntalautakunta kokouksessaan 21. huhtikuuta. Sen jälkeen asia etenee kaupunginhallitukseen ja valtuustoon.
– Jos kaikki menee kuin strömsössä, ja hyväksynnät saadaan keväällä, hommiin voitaisiin päästä alkuvuodesta 2023.
Edessä on myös urakoitsijan kilpailutus. Peruskorjauksen on arvioitu vievän kaksi ja puoli vuotta.
– Sitten syksyllä 2025 uimahalli olisi uitavissa.
Uimahallin kohtaloa on puntaroitu edestakaisin vuosia. Vaihtoehtona ovat olleet joko rakennuksen purkaminen ja uuden rakentaminen tai peruskorjaus.
Kaupunki päätti edetä korjausvaihtoehdon pohjalta 2020.
Halli on ollut suljettuna kesäkuusta 2016.