Suomen tunnetuin viinialan yrittäjä ja tietokirjailija Juha Berglund nimitettiin viime sunnuntaina vuoden 2022 Ottopojaksi. Tätä ennen hän oli näkyvästi julkisuudessa rikosepäilyjen takia.
Berglundin piinaviikot päättyivät pääsiäisen alla, kun syyttäjä päätti olla nostamatta syytteitä ns. alkoholin etämyyntijutussa. Syytteitä olivat vaatineet alkoholin myyntiä valvova Valvira sekä Tulli.
Viranomaisten Berglundia ja hänen tytärtään Nea Berglundia vastaan nostattamat epäilyt liittyivät perheen ranskalaiseen viinitilaan. Se on tuottanut ja myynyt yli 25 vuoden ajan viiniä sekä Alkoon että suomalaisille yrityksille ja yksityishenkilöille.
Pitkän linjan yrittäjä perusti sitä ennen Decanter-nimisen viiniliikkeen vuonna 1987 ja Viinilehden vuonna 1989.
Ottopoika-valinnan teki Kohtuullisen Hutikan Pyhän Veljeskunta juhlistaen samalla Ottoviikkoa, joka alkaa Oton päivästä 17. huhtikuuta. ja päättyy Yrjön päivään 23. huhtikuuta.
Ottopojaksi nimetään aina merkittävällä tavalla kunnostautunut henkilö, joka toiminnallaan kunnioittaa Veljeskunnan arvoja.
Nyt K.H.P.V. nimesi järjestyksessään jo 30:nnen Ottopojan. Titteliä on jaettu vuodesta 1993, jolloin sen sai toimittaja-kirjailija Aarno Laitinen (1943–-2021).
Joukkoon on mahtunut kolme entistä pääministeriä: Kalevi Sorsa (1930–2004), Harri Holkeri (1937–2011) ja Paavo Lipponen. Erityisen paljon on kulttuurissa ja mediassa ansioituneita, kuten Lasse Lehtinen, Esko Salminen, Arto Nyberg, Esko Valtaoja, Kari Lumikero, M.A. Numminen ja Peter Nyman.
Viime vuonna Ottopojaksi valittiin Simo Frangén. Vuosi sitten, hän lausui:
Maailman myllerryksessä ihmiselle on tärkeää, että hänellä on jotakin turvallista, josta pitää kiinni. Minulle se on oluttuopin kahva. Oluttuopin tuttavallinen kättely antaa sisältöä elämään, yleisimmin puoli litraa kerrallaan.