Vaikka laulaja olisi kuollut vuosia sitten, hänen musiikkinsa elää. Kirkaa, Irwiniä ja Kari Tapiota fanitetaan nyt kiivaasti.
Pakkalassa asuvan Jukka Lylyn, 40, sydän sykähtää muutaman ylimääräisen lyönnin, kun radiosta kajahtaa soimaan mikä tahansa Irwin Goodmanin sadoista kappaleista.
Lukemattomien muiden suomalaisten ohella Lyly ilmoittautuu Irwinin musiikin vankaksi ihailijaksi.
– Irwin oli aikoinaan monella tavalla poikkeuksellinen artisti. Tavallinen iskelmälaulaja hän ei ollut, vaan muiden esiintyjien täydellinen vastakohta, aivan puhdasverinen protestilaulaja. Se siinä varmaan aikoinaan kolahti minuunkin, Lyly pohtii.
Irwinin ja sanoittaja Vexi Salmen lisäksi Kirka Babitzin ja Kari Tapio ovat Lylylle musikkitaivaan ykköstähtiä.
Lylyn mukaan Irwinin ja Kari Tapion elämää yhteinen piirre, joka on nostanut heidän kansansuosiotaan kohti korkeuksia.
– Laulaja ei saa olla liian täydellinen ihminen. Suuren suosion vastapainona heidän elämässään voi olla hirveitä ongelmia, mutta Irwin ja Kari Tapio käänsivät tappiot voitokseen. Sen jälkeen suosio oli vielä suurempi.
Kieltämättä isotkin rypyt ja kompastelut suodaan ihailun kohteille usein anteeksi.
Toisinaan fani saattaa kohdata idolinsa aivan yllättäen, keskellä arkipäivää.
– Kaksi vuotta sitten ajoin Helsingin keskustassa raitiovaunua ja huomasin, että seuraavalla pysäkillä seisoi pitkä, harmaa hahmo. Herranjestas, Vexi Salmihan se siellä!
Lyly pysäytti ratikan, astui ulos ja meni tervehtimään maineikasta sanoittajaa.
– Vexi kertoi, että menee harvoin sanattomaksi, mutta silloin meni. Oli kuulemma eka kerta, kun kuski pysäytti ratikan, että pääsi juttusille hänen kanssaan, Lyly naurahtaa.
Muusikoiden innokkaimmat fanit muistavat ihailunsa kohteita erityisesti heidän syntymä- ja kuolinpäivinään. Näin tekee myös Lyly.
– Kirkan syntymäpäiväksi 22. syyskuuta olen vienyt kynttilän Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle ja itsenäisyyspäiväksi kynttilän Kari Tapion haudalle Olarin uurnalehtoon.
– Kyllä he ovat muistamisen arvoisia, Lyly tunnustaa.
Helsingin yliopiston lehtori Janne Poikolainen on tutkinut suomalaista musiikkifaniutta. Hänen mukaansa perinteinen fanclub-toiminta on internetin nousun myötä siirtynyt pitkälti verkon someryhmiin. Vaikka etenkin nuoret vannovat tietyn artistin tai bändin nimeen, fanikulttuurin pyörteissä voivat olla varttuneemmatkin.
– Myös hyvin moni aikuinen ihailee jotain muusikkoa uutterasti. Aktiivisimmat ovat saattaneet käydä artistin keikoilla satoja kertoja, ja silloin voi kyllä jo puhua tosifaniudesta, Poikolainen myöntää.
Hänen mukaansa jonkin artistin tai yhtyeen ihailu voi intensiivisimmillään muistuttaa jopa uskonnollisuutta.
Hyviä esimerkkejä tästä ovat Elviksen tai Jim Morrisonin haudat. Morrisonin leposijaa käydään edelleen suutelemassa, vaikka hän kuoli jo vuonna 1971.
Kun fanisuhde vakiintuu, yhteys ei välttämättä katkea artistin pahoihinkaan epäonnistumisiin.
– Kieltämättä isotkin rypyt ja kompastelut suodaan ihailun kohteille usein anteeksi. Ne päinvastoin tuovat fanit lähemmäs laulajaa.