Miltä näyttää vapun sää? MTV:n Pekka Pouta ja Forecan metereologi Jenna Salminen ovat hitusen eri linjoilla ennustuksissaan.
Etelässä voi tulla jopa lunta, sanoo Pouta MTV:n jutussa, mutta kuitenkin lohduttaa, että luminen maa vappuna on epätodennäköinen.
– Viileää se on, sateista en pysty sanomaan yhtään mitään. Jos aurinko paistaa, niin kyllähän se on etelässä heti kymmentä astetta ihan väkisin, metereologi toteaa.
– Mahdollisesti kaikkein kylmin ilma kuitenkin väistyisi vappuviikonloppuun mennessä, mutta se ei näytä korvautuvan millään järin lämpimällä ilmalla. Vaikuttaa siltä, että liikkeellä on runsaampaakin pilvisyyttä ja sateita, mutta pilvisyys voi myös rakoilla. Öiset pakkaset ovat mahdollisia etenkin selkeillä alueilla. Sää näyttää siis vaihtelevalta. Lämpötilat voisivat olla päivisin 5–10 asteessa tai yli, jos aurinko näyttäytyy ja pääsee lämmittämään, Forecan Jenna Salminen toteaa yhtiön verkkosivulla.