Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo tutkivansa Espoossa ja Kauniaisissa ilmennyttä rikossarjaa, jossa BMW-henkilöautoista on varastettu turvatyynyn sisältäviä ratteja.
Lisäksi ajoneuvoista on varastettu ajovalo-umpioita, navigaattorin näyttöjä sekä muita erikoisosia.
Poliisin mukaan rikokset ovat ainakin toistaiseksi kohdistuneet vain BMW-autoihin. Kohteina on ollut useita eri malleja, joiden vuosimallit ovat 2008−2018.
Autot ovat olleet pysäköityinä omakotitalojen ja taloyhtiöiden parkkipaikoilla.
− Poliisin tiedossa on tällä hetkellä kymmenkunta edellä kuvatun kaltaista murtoa. Teot ovat tapahtuneet 17.−25.4. välisenä aikana Espoon Kuurinniityssä, Olarissa, Viherlaaksossa sekä Mankkaalla. Lisäksi tutkinnassa on yksi murto Kauniaisista. Tietoomme on myös tullut yksi vastaava tapaus Vantaalta, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Ilmari Hallamaa poliisin tiedotteessa.
Rikokset ovat tapahtuneet poliisin mukaan öiseen aikaan, ja monesti samalla alueella on tapahtunut usea teko saman yön aikana.
– Autoihin on tunkeuduttu ikkuna rikkomalla. Kahdessa jutussa murron kohteena on ollut avoauto, jonka kangaskatto on viilletty rikki.
Reaaliaikaiset havainnot käynnissä olevasta murrosta voi soittaa hätänumeroon 112.
Poliisi myös toivoo, että epäillystä tekijästä tai hänen liikkeistään jotakin tietävät välittävät havaintonsa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai puhelinnumeroon 0295 413 031 (vastaaja).