Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoon kaduilla on ennätysmäärä hiekkaa ja sen poistaminen viivästyy nyt entisestään – syynä lakko ja vaikea talvi

Hiekkaa pyörii Espoon kaduilla tänä keväänä normaalia pidempään, sillä hiekanpoisto on kärsinyt viiveistä pitkin kevättä.

Tiistaina alkanut kunta-alan lakko viivästyttää katujen puhdistusta vielä entisestään, sillä lakko vaikuttaa monin tavoin katujen kunnossapitoon.

Espoon kaupunkitekniikan keskus kertoo Facebook-sivuillaan, että hiekanpoistoa tehdään lakon aikana pienemmällä henkilö- ja kalustomäärällä. Lisäksi esimerkiksi kaupungin vastuulle kuuluvien roskisten tyhjennyksessä ja muussa puhtaanapidossa on viivettä.

Lakon on määrä päättyä maanantaina 9. toukokuuta.

Tilanne Espoon kaduilla olisi ollut haasteellinen ilman lakkoakin. Yksi syy on se, että keleiltään haastavan talven jäljiltä hiekkaa on kaduilla ennätysmäärä. Paksun hiekkakerroksen poistaminen on myös normaalia hitaampaa.

Lisäksi katuja jouduttiin runsaiden lumisateiden vuoksi auraamaan ylitöinä, joita tehtiin talvella niin paljon kuin laki salli.

Kunnossapidosta vastaavan kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska totesi Länsiväylässä maaliskuun lopussa, että tämä tulee vaikuttamaan myös hiekanpoistoon.

– Jos ylitöiden määrä on jo tapissa, hiekanpoisto joudutaan tekemään normaalin työajan puitteissa muun liikenteen seassa, mikä hidastaa työtä, Tanska sanoi tuolloin.

Myös kunta-alan työtaistelutoimet, kuten ylityö- ja vuoronvaihtokielto, ovat rajoittaneet kevään töiden etenemistä.

Lue myös:

Nyt selvisi syy Espoon liukkaisiin ja kuoppaisiin katuihin – "Ei riittänyt niin hyvään palvelutasoon kuin olisimme halunneet"

Hiekkaa puhdistetaan ensin pääväyliltä, jonka jälkeen siirrytään sivukaduille. Kaupungin arvion mukaan sivukatuja puhdistetaan todennäköisesti vielä toukokuun lopullakin.

Asfaltin paikkauksia, joita niitäkin on talven jäljiltä runsaasti, tehdään kahden ryhmän voimin. Työtä tehdään niin, että yhdellä kertaa paikataan useampia kohtia samalla alueella.