Suomen ensimmäinen pizzamaattiyritys Fizza kertoo avanneensa ensimmäiset pizzakioskit Ruotsissa ja Tsekeissä.
Fizza avasi ensimmäisen pizzamaatin Kauniaisissa tammikuussa 2021 ja laajeni nopeassa tahdissa Espooseen, Tuusulaan, Vantaalle, Lappeenrantaan jaOuluun. Tänä keväänä ensimmäiset automaatit tulivat myös Helsingin Kamppiin ja Vallilaan.
Huhtikuun puolivälissä Fizzan ensimmäinen automaatti avattiin Ruotsin Luulajassa, ja siitä tuli yrityksen mukaan heti menestys: yhdessä päivässä pizzamaatista myytiin enemmän pizzoja kuin mistään muusta pizzamaatista maailmassa.
– Avajaisviikonloppuna pizzat loppuivat kesken, koska asiakkaita tuli niin paljon. Avaamme pian myös muualla Ruotsissa, kommentoi Fizzan perustaja Alexandre Benjamin tiedotteessa.
Yritys on ennättänyt laajentua myös Tsekkiin.
– Se oli oikeastaan onnellinen sattuma, sillä paikallisella yhteistyökumppanillamme on siellä hyvät verkostot. Kokeilemme mielenkiinnolla uusia markkina-alueita ulkomailla.

Pizzamaatista saa tuoreita, käsintehtyjä pizzoja ympäri vuorokauden. Asiakas voi valita haluaako pizzansa höyryävän kuumaksi paistettuna kolmessa minuutissa, vai kylmänä myöhemmin kotona paistettavaksi.
Benjamin arvioi, että pizzamaatti-konseptin helppous ja nykyaikaisuus yhdistettynä korkealaatuisiin pizzoihin herättää kiinnostusta. Pizzojen taikina valmistetaan keskuskeittiössä Vantaan.
Yritys suunnittelee tuplaavansa pizzamaattien lukumäärän tämän vuoden loppuun mennessä. Yritys kertoo etsivänsä joukkoonsa nyt franchise-yrittäjiä.