Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hyvinvointialuejohtajan virka on edelleen kolmen kärkiehdokkaan kisa – aluehallitus jätti mestaroinnin valtuustolle

Aluehallitus esittää valtuustolle virkavaalin järjestämistä 17. toukokuuta.

Länsi-Uudenmaan aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se järjestäisi ensi tiistain kokouksessaan virkavaalin hyvinvointialuejohtajan valitsemiseksi.

Ehdolla ovat edelleen kaikki kolme kärkiehdokasta eli Jukka Lindberg, Sanna Svahn ja Jan-Johannes Tollet.

– Emme lähteneet asettamaan heitä hallituksen toimesta minkäänlaiseen järjestykseen, vaan totesimme, että on sopivaa antaa valtuuston tehdä valinta ja sitä kautta uusi hyvinvointialuejohtaja saa selvän mandaatin. Hän on silloin valtuuston valitsema, eikä valintaa ole mestaroitu hallituksessa etukäteen, kommentoi keskiviikon päätöstä tuoreeltaan aluehallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja, lohjalainen Joona Räsänen (sd.)

Jukka Lindberg työskentelee tällä hetkellä Kanta-Hämeen hyvinvointialueen vt. johtajana, ja Sanna Svahn on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen muutosjohtaja sekä Espoon perusturvajohtaja.

Jan-Johannes Tollet on puolestaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja.

Hyvinvointialuejohtajan virka täytetään viiden vuoden määräajaksi, alkaen 1.6.2022 tai sopimuksen mukaan. Lisäksi viiden vuoden jatkoaika on mahdollinen.

Hyvinvointialuejohtaja vastaa hyvinvointialueen ylimpänä viranhaltijana uuden organisaation kokonaisjohtamisesta, johtaen sen toimintaa, hallintoa ja taloutta kaksikielisessä toimintaympäristössä. Hän vastaa aluevaltuuston ja -hallituksen palvelutoiminnalle asettamien strategisten, toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Hän johtaa hyvinvointialueen valmisteluvaiheessa tilapäistä muutosorganisaation ohjausryhmää ja operatiivista johtoryhmää.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimen palvelut sekä opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut 1.1.2023 alkaen Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.