Miksi Suomen valtio maksaa satojen venäläisten hautojen hoidon Suomessa? – Taustalla on tämä 1992 tehty sopimus, joka hyödyttää myös Suomea

Kolsarin eli Kolsarbyn venäläinen hautausmaa Kirkkonummella on noussut otsikoihin poliisin kerrottua siihen kohdistuneesta ilkivallasta viime viikonvaihteessa. Hautausmaan porttiin oli spreijattu Z-kirjain.

Hautausmaata hoitaa ja hoidon kustantaa Suomen valtio, ja näin aiotaan tehdä jatkossakin huolimatta Ukrainan sodasta ja Venäjään kohdistuvista painostuskeinoista.

Venäläisten sotavainajien hautojen hoito Suomessa perustuu Suomen hallituksen ja Venäjän federaation välillä solmittuun sopimukseen, joka on allekirjoitettu vuonna 1992.

Sopimuksen mukaan Venäjän federaation hallitus turvaa vastaavasti Venäjän alueella olevien suomalaisten sotilaiden hautapaikkojen ja muistomerkkien suojelun ja oikeuden niiden säilyttämiseksi.

Valtiosopimuksessa sovittua tehtävää hoitaa Suomessa Itä-Suomen aluehallintovirasto.

− Viranomaisten kesken on linjattu, että sotavainajayhteistyötä koskevan Suomen ja Venäjän välisen valtiosopimuksen mukaista toimintaa voidaan jatkaa myös nykytilanteessa. Valtiosopimus on edelleen voimassa ja se velvoittaa Suomen valtion hoitamaan hautoja, kertoo johtaja Anu Liljeström Itä-Suomen aluehallintovirastosta.

Mikäli hautakohteisiin kohdistuu ilkivaltaa tai muuta epäasiallista toimintaa, asia siirtyy Liljeströmin mukaan poliisitutkintaan.

Kolsariin on haudattu lähes 500 vainajaa ja heistä suurin osa siviilejä, jotka ovat menehtyneet Porkkalan vuokra-alueella vuosina 1944–1956.

Lue myös: Näin hiljaista oli satojen venäläisten haudalla Suomessa, kun Moskova juhli paraatia – porttiin töhritty Z-tunnus

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut