Länsiväylää ajavat autoilijat ovat saattaneet jo jonkin aikaa ihmetellä Kivenlahden kohdalle kaivettua monttua ja siihen noussutta ison rakennuksen betonikehikkoa.
Paikalle on valmistumassa pysäköintilaitos noin 650 autolle ja 50 polkupyörälle.
Samaan monttuun on tulossa myös yli 15 000 neliömetrin kokoinen hybridiareena, jota kuvataan Suomen oloissa ainutlaatuiseksi.
Hybridiareenan taustalla on Espoossa ja Helsingissä pitkän kauppiasuran tehnyt talousneuvos, kiinteistökehittäjä Heimo Välinen.
Valmistuessaan areenassa voi harrastaa muun muassa liikuntaa, järjestää kulttuuri- ja yritystapahtumia, ruokailla sekä tehdä vaikkapa etätöitä.
Areenaan on tulossa myös e-urheilukeskus, ryhmäliikuntatiloja, kuntosaleja, kiipeilypuisto, jääkiekon taitoharjoittelukeskus sekä valmennus- ja testausasema.
Areenan katolle liki 40 metrin korkeuteen tulee terassi, jossa on ulkoilmabaari, ravintola sekä katettu uima-allas.
Välisen mukaan hybridiareenasta on tulossa "poikkeuksellisen monipuolinen ja Suomessa täysin ainutlaatuinen liikunta-, kulttuuri- ja tapahtumapaikka".
Hän uskoo, että palveluille on kysyntää nyt, kun koronapandemia hellittää.
– Uskon että myös yritykset, yhteisöt, erilaiset yhteiskunnalliset instituutiot sekä tietysti liikunta- ja urheiluseurat ovat entistäkin aktiivisempia terveysliikunnan kuluttajia ja tarvitsevat muunneltavia ja moderneja tiloja, Välinen sanoo Länsiväylälle.
Areenan rakennuttajana on Välisen omistama kiinteistöyhtiö Kivenlahden Sport Center. Hankeyhtiönä toimii K-Sky Sports Oy ja urakoitsija on Fira Oy. Areenan on suunnitellut arkkitehtitoimisto L-Arkkitehdit.
Areenan sijainti hyvien liikenneyhteyksien äärellä varmistaa, että areena palvelee lähialueen lisäksi koko Espoon, pääkaupunkiseudun ja Suomenkin tarpeita.
Metromatka Helsingin keskustasta Kivenlahteen kestää alle puoli tuntia ja automatka Helsinki-Vantaan lentokentältä saman verran.
Areenan on määrä valmistua vuoden 2023 aikana.
Välinen toimi aiemmin K-Supermarket Seilorin kauppiaana kauppakeskus Lippulaivassa sekä kauppakeskus Pikkulaivassa. K-kauppiasuransa hän aloitti Helsingistä jo vuonna 1979 ja tuli Espoon Soukkaan kauppiaaksi 1991.