Keskustelu Suomen liittymisestä sotilasliitto Naton jäseneksi on käynyt kevään aikana niin kuumana, että Naton jäsenyyttä vastustavat kansanedustajat ovat saaneet paljon palautetta. Ilta-Sanomat käsitteli asiaa huhtikuussa, ja IS:n selvityksen mukaan 139 äänestäisi varmasti kyllä Natolle.
Samassa selvityksessä löytyi 11 kansanedustajaa, jotka ovat Nato-jäsenyyttä vastaan. Yksi heistä on perussuomalaisista omaksi ryhmäkseen irtautunut Ano Turtiainen.
"Saako" Suomessa olla Natosta eri mieltä? Mitkä ovat teidän kokemuksenne siitä? Mitä mielestänne tarkoittaa demokratialle, jos ei saa?
– Totta kai saa olla, vaikka kaikilla ei kantti sitä kestäkään, Turtiainen vastaa.
– (kritiikki on) Ihan normi settiä, ei vaikuta meikäläisen mopon ohjaukseen. Harmi jos jotkut eivät sitä kestä ja päätyvät siten muuttamaan kantojaan vasten tahtoaan, hän jatkaa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää oli pitkään kielteisellä tai vähintäänkin epäilevällä kannalla. Nyt hän näkee Nato-jäsenyyden jo "perusteltuna ratkaisuna".
– Kannatan Natoon liittymistä. Totta kai saa olla (eri mieltä). Minulle ainakin (negatiivinen kritiikki) oli yllätys, vaikka pidin 2019 vaalikoneeseen antamastani ei-kannasta kiinni pitkään, ettei minuun ainakaan kohdistunut mistään suunnasta niin sanottua poliittista ohjausta, Mäenpää hymähtää.
Epäileväinen Mäenpää on Naton suhteen edelleen.
– Nykymuodossaan se on hidas ja kankea organisaatio, ja näen viisaammaksi ja luotettavammaksi kahdenväliset sopimukset tiettyjen maiden kanssa. Toivottavasti Ruotsi hakee jäsenyyttä samaan aikaan Suomen kanssa, tällöin Naton alaisuuteen voisi rakentua nopean toiminnan pohjoismainen yhteistyö, ja Naton alaisuudessa toimiva Pohjolan linnake, jolla on vahva taustatuki, hän kommentoi.
Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo on kuulunut Nato-jäsenyyden vastustajien joukkoon ja kuuluu siihen ryhmään edelleenkin.
Honkasalo halusi kirjoittaa näkemyksensä taustalle kattavan perustelun, jonka sittemmin julkaisi omien kotisivujensa blogissa. Hänen mukaansa tämä vähensi osaltaan tulenpalavaa kritiikkiä.
– Facebook-sivuni täyttyi runsaasta määrästä kommentteja, joissa kiiteltiin nimenomaan sitä, että olin nähnyt perusteluihin niin paljon vaivaa. Näitä kiitoksia tuli myös heiltä, jotka ovat olleet kanssani eri mieltä Nato-jäsenyydestä. Minusta tämä oli hyvin rohkaisevaa ja osoitus siitä, että ihmiset arvostavat huolellista poliittista päätöksentekoa, Honkasalo kertoo.
Natoa kansanedustaja vastustaa muun muassa ydinsodan uhan takia.
– Pelotevaikutus perustuu ydinaseisiin. Ydinasepelote on osa Naton sisäänkirjoitettua doktriinia. Tähän kuuluu ajatus siitä, että kynnys hyökätä ydinasepelotteeseen nojaavaan Nato-maahan pysyy korkeana. Itse en näe tätä pitkällä tähtäimellä turvallisuutta lisäävänä, vaan jännitteitä lisäävänä tekijänä, Honkasalo perustelee.