Jukka Ilmavirta teki suururakan säveltämällä Requiem-teoksen. Lopputulos hämmästytti tekijäkin.
Espoon Laulu -kuorolla on edessään harvinainen konsertti Olarin kirkossa. Kuoron jäsen Jukka Ilmavirta on säveltänyt aivan uuden Requiem-teoksen sekakuorolle, sellolle ja uruille.
It-alan ohjelmistoprojekteissa työskentelevä harrastajasäveltäjä Ilmavirta on aiemmin säveltänyt lauluja, joita on esitetty open mic -tilaisuuksissa ja kuoron pirskeissä. Muutama single on äänitettykin studiossa.
Musiikki on ollut Jukka Ilmavirralle intohimo. Hän ei muista aikaa, jolloin ei olisi laulanut ja soittanut pianoa. Kuusi vuotta sitten mies muutti Järvenpäästä Espooseen ja etsi keinoa, jolla voisi tutustua ihmisiin. Kuoroon hakeutuminen oli luonteva vaihtoehto, sillä hän on laulanut kuorossa koko ikänsä.
Requiemit ja passiot olivat kuorovuosina Järvenpäässä tulleet Jukka Ilmavirralle tutuiksi.
– Musiikki on ympäröinyt minua aina. Kaikki se, mitä olen tehnyt tai kuullut, suodattui omaan säveltämiseeni.
Nyt kuultavan Requiemin ensimmäiset nuotit syntyivät pari vuotta sitten pääsiäisenä.
– Agnus Dei on mielestäni extrahieno ja kokeilin tehdä siihen musiikkia itse.
– Olin tyytyväinen lopputulokseen ja mainitsin sävellyksestäni kuoronjohtaja Säde Bartlingille, joka myös säveltää ja sovittaa.
Espoon Laulu ei ole koskaan aiemmin esittänyt tällaista.
Ilmavirta kokee, että tekstien kirjoittaminen on hänelle hankalaa. Requiemissä oli valmiit, monta sataa vuotta sitten kirjoitetut tekstit.
– Alkuperäisenä ajatuksena ei ollut, että sävellykseni esitettäisiin, mutta Bartling ehdotti, että kuoro laulaisi Agnus Dein joulukonsertissa, koska se on yksinkertainen ja tiivistunnelmainen.
Joulukonsertti ei toteutunut, koska korona piti Suomea otteessaan.
– Sen jälkeen Bartling ehdotti, että sävellä koko messu.
Nyt espoolaisilla on mahdollisuus päästä kuulemaan Ilmavirran säveltämä Requiem, kun Espoon seurakuntayhtymä on tukenut kantaesityksen järjestämistä pienellä avustuksella.
– Espoon Laulu ei ole koskaan aiemmin esittänyt tällaista, Ilmavirta sanoo.
– En ole koskaan tehnyt musiikkia kuorolle, joten se oli minulle löytöretki. Minulla meni aikaa ihan perusasioiden opiskeluun.
Tutkiessaan tekstiä pianon ääressä Ilmavirta havaitsi eri osien alkavan soida tietynlaisina tunnelmina. Säveltäessään tietokoneen nuotinnusohjelmalla hän huomasi "kirjoittaneensa kaikki paikat täyteen", joten sen jälkeen alkoi "harvennushakkuu".
13 osaa käsittävä teoskokonaisuus valmistui koronatalvena 2020–2021.
Yleensä Requiem-esitykset toteutetaan sinfoniaorkesterin ja kuoron kanssa. Ilmavirran Requiemissä kuoroa säestää urut ja sello. Urut ovat valmiina kirkossa ja sello on helppo kantaa mukana.
Espoon Laulu aloitti Requiemin harjoittelun etäyhteyksien avulla. Helmikuusta lähtien kuoro on päässyt harjoittelemaan yhdessä kuorona ja viimeistelyvaiheessa soittajat tulivat mukaan.
– Silloin kuuntelin ihmeissäni, että tällaistako minusta lähti, Ilmavirta tunnustaa.
Espoon Laulu on vuonna 1986 perustettu sekakuoro, jossa on nyt lähes 60 laulajaa. Espoon Laulu kantaesittää Jukka Ilmavirran säveltämän Requiemin sekakuorolle, sellolle ja uruille Olarin kirkossa 18. toukokuuta kello 19.
Urkurina toimii Olli Saari ja sellistinä Hannes Jämsä. Soolo-osuuksista vastaavat Krista Kolari (sopraano) ja Tero Pirkkanen (tenori). Konsertin johtaa Espoon Laulun johtaja Säde Bartling.
Requiem on katolisen kirkon sielunmessu ja se lauletaan yleensä latinaksi. Tekstin voi kokea eräänlaisena matkana pimeydestä valoon, ahdistuksesta ikuiseen rauhaan.
Käsiohjelma 20 euroa. Paikan voi varata etukäteen kuoron verkkokaupasta: espoonlaulu.tapahtumiin.fi.
Esityksen kesto on noin 50 minuuttia.