Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolmiloikkaaja Senni Salminen uutuuskirjassa: Entinen valmentaja vaati lisää naisellisuutta – "Miksen laittaudu enemmän ja laita kilpailuihin hienoja kynsiä, hiuksia ja meikkejä"

– Yksi entisistä valmentajistani oletti minun olevan hetero ja ajatteli, että minun pitäisi olla tosi naisellinen. Hän esimerkiksi kysyi, miksen laittaudu enemmän ja laita kilpailuihin hienoja kynsiä, hiuksia ja meikkejä. Olin järkyttynyt, kolmiloikkaaja Senni Salminen muistelee tuoreessa Rakkaudesta lajiin -kirjassa.

Teos on Tiina Tuppuraisen kirjoittama ja Teemu Silvánin valokuvaama. Kirjassa 14 suomalaista urheilevaa sateenkaarinuorta kertoo, millaisena arvoissaan usein jähmeä urheilumaailma seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvalle nuorelle näyttäytyy.

Senni Salminen kertoo kirjassa tajunneensa 15–16-vuotiaana olevansa lesbo. Salminen ei puhunut asiasta kenellekään, sillä hän oli huomannut, että urheilumaailmassa oli tosi paljon homottelua ja stereotypioihin kangistumista.

– Homoa käytettiin haukkumasanana urheilijoiden keskuudessa, enkä muista, että siihen olisi ikinä puututtu. Oli esimerkiksi puhetta siitä, miltä homomies näyttää ja miten hän käyttäytyy. Saatettiin sanoa, että tuo on homomaista tai että sen ja sen näköinen nainen on varmaan naisiin päin, salminen kertoo.

Senni Salmisella kesti monta vuotta puhua avoimesti lesboudestaan, sillä se vaikutti olevan asia, jonka kanssa pitää tulla erikseen kaapista, eikä hän vain jotenkaan jaksanut tehdä sitä.

– Käymme keväisin aina urheiluleirillä Portugalissa, jossa vanhemmillani on vuokrakämppä. Yhtenä vappuna istuimme ulkona ja päätin kertoa äidille ja isälle. He vastasivat, että olivat jo aavistaneet asian. Päätin kertoa suuntautumisestani myös julkisesti.

Suomen ennätyksen 14,63 viime kaudella hypännyt Salminen, 26, myöntää, että seksuaalisuus on ollut hänen sisällään iso lukko, jota Salminen on pyöritellyt terapiassakin.

– Minulla oli masennusta, ja vaikka se ei liittynyt suoraan suuntautumiseeni, siitä asian purkautuminen lopulta lähti. Varmasti vähemmistöstressi oli osasyy masennuksen puhkeamiseen. Lukko vaikutti minuun myös urheilijana, hän toteaa.