Matti ja Teppo nousivat jälleen huimaan suosioon – päättivät rekisteröidä nimensä: "Se on se Matti ja Teppo-paketti"

Kaikkien aikojen turkulaisveljekset Matti ja Teppo nauttivat jälleen kovaa suosiota suomalaisilla keikkalavoilla. Suurin syy on viime vuonna Portion Boysin julkaisema Vauhti kiihtyy, joka on mukaelma veljeksien vuonna 1989 julkaisemasta kappaleesta. Kertosäe on sama, mutta muu biisi uutta.

Matti Ruohonen on haastatteluhetkellä flunssassa, joten Teppo Ruohonen hoitaa vastaukset. Teppo kertoo, että odotettavissa on tälle vuodelle nyt ainakin nelisenkymmentä keikkaa. Keikkailu on aloitettu jo alkuvuodesta.

– Oli esimerkiksi laivakeikka, jolla oli kova töminä päällä. Yleisössä oli nuorta väkeä ja kun aloitimme keikan Vauhti kiihtyy-kappaleella, niin meininki tuntui lähtevän saman tien ihan lapasesta, Teppo muistelee.

Kaksikko päätti pitää taukoa lavoilta vuonna 2019. Tauko jäi sitten lopulta melko lyhytaikaiseksi, kun Portion Boysin Mikael Forsby otti puhelimen käteen ja soitti Matille ideastaan.

– Aika pian sieltä tuli demo kappaleesta, ja me olimme kaikki sitä mieltä että tämä on ihan älyttömän hyvä ja siitä tulee varmuudella suosittu, Teppo pohtii.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun muut artistit ovat huomioineet kaikkien aikojen turkulaisveljekset. Vuonna 1987 Sleepy Sleepers teki levyllisen Matin ja Tepon hittejä. Levy myi likemmäs 100 000 kappaletta eli oli todella suosittu.

– Ensin tuli Kaiken takana on nainen, jonka jälkeen me Matin kanssa kyllä mietimme, että mitäköhän ihmettä sieltä on tulossa. Emme me ottaneet itseemme missään tapauksessa, mutta hiukan karmi että mitähän ne pojat keksivät. Kun levy lopulta tuli ulos, huokaisimme helpotuksesta ja totesimme että tämähän on ihan todella hauska äänite, Teppo muistelee.

– Sliippareita pitää kiittää edelleenkin. He olivat ensimmäinen ryhmä, joka avasi Matin ja Tepon nuorison tietoisuuteen. Siitä levystä on ollut meille uran kannalta todella paljon hyötyä ja on varmasti edelleenkin, hän jatkaa.

Siinä määrin Matti ja Teppo ovat seuranneet aikaansa, että he ovat ehtineet rekisteröidä nimensä. Mitä se tarkalleen ottaen siis tarkoittaa, voiko Suomessa jatkossa ristiä Matteja ja Teppoja edelleenkin?

– Me olemme rekisteröineet tuon Matti ja Teppo-paketin, sitä se käytännössä tarkoittaa, Teppo selvittää.

Mattia ja Teppoa tarvitaan vielä tuotemerkkinäkin, sillä kaksikolta on ilmestymässä uusi levy. Siinä ovat olleet avuksi Matin yksi poika ja Tepon kaksi poikaa, jotka kaikki ovat luonnollisesti musikaalisesti hyvin lahjakkaita.

– Esimerkiksi meidän Oskari (Tepon poika) on hoitanut kaikki taustalaulut levylle, Teppo kertoo.

Levyn piti itseasiassa ilmestyäkin jo markkinoille, mutta ilmestymistä hieman siirrettiin hyvin luonnollisista syistä.

– Masa ei ollut tyytyväinen kahden biisin miksauksiin. Ne pistettiin sitten uusiksi, ja levy on tulossa arviolta muutaman viikon sisällä, Teppo kertoo.

– Masa on meidän perfektionisti, vaativa kaveri, leijona horoskoopissa. Minä olen taas kalat, sovittelevampi ja hoitelen yhtiössämme paperitöitä ja sellaisia asioita. Kaikki on tehty tähänkin asti itse ja tehdään edelleenkin. Kun olemme lähteneet aikoinaan turkulaisesta hellahuoneesta maailmalle, se on kasvattanut sellaiseen asenteeseen että ihan heti ei anneta tässä elämässä periksi ja jos haluaa saavuttaa jotain, töitä sen eteen kyllä tehdään, Teppo jatkaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut