Nuori tyttö kertoi Snapchatissä poikaystävänsä pahoinpidelleen hänet – sai lopulta itse tuomion kunnianloukkauksesta

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 16-vuotiaan tytön päiväsakkoihin nuorena henkilönä tehdystä kunnianloukkauksesta. Tapauksen asianomistaja on tytön entinen poikaystävä.

Tyttö oli heinäkuussa 2021 julkaissut Snapchat-palvelussa kuvan, jossa hänellä oli kasvoissa tunnistettava ruhje. Tyttö antoi ymmärtää, että poikaystävä oli aiheuttanut ruhjeen väkivallan seurauksena.

Asia piti osaltaan paikkansa. Poikaystävä kertoi esitutkinnassa, että heillä oli tapana käydä keskenään niin sanottua leikkipainia. Tällaisen tilanteen yhteydessä pojan pää oli osunut tyttöä huuleen. Kun poika oli kuullut tytön Snapchat-päivityksistä, hän oli omien sanojensa mukaan ahdistunut niistä huomattavan paljon.

Tyttö piti esitutkinnassa kiinni näkemyksestään, että häntä oli lyöty. Käräjäoikeus ei kuitenkaan pitänyt tytön kertomusta asiassa kovin vakuuttavana. Tytön osalta keskeinen todiste oli video, jossa näkyi kasvoissa ollut naarmu mutta vastaavasti senjälkeisessä tilanteessa kaksikko istui keskenään rauhassa naureskellen olosuhteissa, joiden perusteella saattoi sanoa että asianosaisilla oli hauskaa keskenään. Tytön tarinassa nähtiin myös epäuskottavia ja epäloogisia yksityiskohtia.

Oikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että asianomistaja ei ollut tehnyt pahoinpitelystä rikosilmoitusta. Oikeuden tämä tukee osaltaan sitä väitettä, että tytön suupieleen tullut ruhje oli peräisin leikkimielisestä painista, jonka yhteydessä pojan pää oli kolhaissut tytön kasvoja.

16-vuotiaalle tytölle tuomittiin 15 päiväsakon rangaistus nuorena henkilönä tehdystä kunnianloukkauksesta. Tuomio ei ole lainvoimainen, joten siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut