Rakkaus kuorolauluun on jatkunut Erkki Sipilän oppilaissa vuosikymmeniä.
Espoonlahden koulu ja lukio on tuottanut valtavan määrän laulajia pääkaupunkiseudun kuoroihin. Se ei ole sattumaa, vaan kiitos kuuluu keväällä 2019 eläkkeelle jääneelle musiikinopettaja Erkki Sipilälle.
Opettaessaan Sipilä keräsi oppilaita koulun kuoroon heti yläkoulun alusta aina lukion loppuun. Moni jatkoi harrastustaan vapaa-ajallaan koulun kuorossa ja musikaaleissa lukiosta valmistumisen jälkeenkin.

– Ainutlaatuissa kuorossa oli se, että se tarjosi hienoa lauluoppia ja uskomattomia esiintymiskokemuksia koko Espoonlahden kouluyhteisölle. Pienet 7.-luokkalaiset seisoivat samassa rivissä abien ja kokeneiden aikuisvahvistusten kanssa ja kaikki jakoivat yhdessä tekemisen ilon, kertoo kuoron opettajajäsen Heidi Suomalainen.
Hän opettaa Espoonlahdessa englantia ja ruotsia, ja kuorolaulu on aina kuulunut hänen harrastuksiinsa.
Kuorolaisista kasvoi monenlaisia musiikin harrastajia ja ammattilaisia. Suomalaisen mukaan aikuisina moni heistä löysi paikkansa tasokkaissa kuoroissa, orkestereissa, bändeissä ja jopa oopperoiden lavoilta.
Kuoro tunnetaan nimellä Jylla Ensemble. Se harjoittelee edelleen säännöllisesti ja esiintyy pari kertaa vuodessa.
Eläkkeelle jäätyään Sipilä on laajentanut Ensembleä ottamalla mukaan jo vuosikymmeniä sitten kuorossa laulaneita oppilaitaan.
Kuoro harjoitteli joka päivä.
Nyt kuoro aikoo juhlistaa Sipilää 70-vuotisjuhlakonsertilla.
– Parasta musiikissa on yhdessä tekeminen, Sipilä sanoo.
Tällä kertaa siihen liittyy myös ripaus nostalgiaa, sillä Jylla Ensemblessä laulaa kuorolaisia, jotka opiskelivat Espoonlahdessa jo 1980-luvulla.
– Oppilaista on tullut minulle hirmu läheisiä. Monet kuorolaisistani laulavat nyt jossain pääkaupunkiseudun kuoroista.
Yhteistä aikaa harjoituksille onkin ollut vaikea löytää. Siksi kuoro harjoittelee joka toinen viikko sunnuntaisin.
– Kuorossa on nyt noin 30 laulajaa ja heitä on kaikissa äänissä tasaisesti. Monilla sekakuoroilla on se ongelma, että mieslaulajia on liian vähän.
Sipilä aloitti musiikinopettajana Espoonlahdessa 1981. Vuosien varrella suuret vuosittain toteutetut musikaaliproduktiot innostivat ja kannustivat oppilaita. Musikaalit keräsivät myös paljon yleisöä.
– Meillä oli sellainen systeemi, että koulun kuoro harjoitteli joka päivä yhden välitunnin aikana.
– Ajatukseni oli, että musiikin opetus on enemmän musiikin tekemistä kuin mitään muuta. Siksi me lauloimme ja soitimme paljon, Sipilä toteaa.
Kuoron kohokohtia ovat olleet Espoonlahden koulun 60-, 70-, 80-, ja 90-vuotisjuhlat.
– Ensi vuonna Espoonlahden koulu täyttää 100 vuotta, ja minusta on komeaa, että saamme laulaa vielä 100-vuotisjuhlissakin.
Jylla Ensemble esiintyy lauantaina 21. toukokuuta kello 17.30 Soukan kappelissa Sipilän 70-vuotisjuhlakonsertissa.
Sipilä on sovittanut konserttiin elokuva- ja näyttämömusiikkia sekä Lennon–McCartney -tuotantoa.
– Tykkään tehdä teemakonsertteja. Suurin intohimoni on sovittaminen ja tähän konserttiin on koottu sovituksiani, Sipilä sanoo.
– Yleisökin tykkää musikaalisävelmistä. Musikaalit vetävät teattereihin kaikkein suurimmat yleisömäärät.