Espoolaistaustainen tutkija ja kirjailija Jasmine Westerlund luki teostaan varten tuhansia kirjeitä.
Kirjeiden lukeminen muuttaa paperin hengittäviksi ihmisiksi, kivuliaan eläviksi, Jasmine Westerlund kirjoittaa tuoreen kirjansa Olly Donnerin kiehtova elämä alkusivuilla.
Kun Westerlund aloitti kirjansa tekemisen, hän tiesi Olga "Olly" Donnerista (o. s. Sinebrychoff) oikeastaan vain syntymä- ja kuolinajat, vuodet 1881 ja 1956.
Kun hän löysi Donnerien arkistot Åbo Akademissa, alkoi kiinnostava matka Olly ja Uno Donnerin jalanjäljissä eurooppalaisissa suurkaupungeissa.
– Kiinnostukseni Olly Donneriin juontaa siihen, että innostuin antroposofiasta ja aloin opiskella Snellman-korkeakoulussa Helsingissä 2010. Väitöskirjani Turun yliopistoon oli kesken, mutta aloin etsiä seuraavaa tutkimusaihetta, joka tuntuisi kokonaisvaltaisesti mielekkäältä ja kiinnostavalta, Westerlund kertaa.
Kotimaassa yksi Olly Donnerin tärkeimmistä paikoista on Björnholm eli Sinebrychoffin huvila Karhusaaressa nykyisen Länsiväylän kupeessa Espoossa. Karl August Wreden suunnittelema, italialaisista renessanssipalatseista vaikutteita saanut rakennus valmistui, kun Olga Sinebrychoff oli 8-vuotias. Björnholm on Ollyn lapsuuden paratiisi ja nuoruuden kaipauksen kohde.
Nykyään moottoritie viistää huvilan kulmaa. Puutarha ja ruusuistutukset ovat jääneet tien alle. Puutarhassa kasvatettiin loiston päivinä ainakin vadelmia ja mustaherukoita.
Donnerien koti oli jonkin aikaa myös Helsingin Pohjoisrannassa sekä Bulevardilla talossa, jossa on nykyään Sinebrychoffin taidemuseo.
Toinen pariskunnan kiintopiste kotimaassa oli Gerknäsin kartano Lohjalla, jossa he harjoittivat biodynaamista viljelyä. 1920-luvun lopulla he viettivät aikaa myös Grantorpin huvilassa Karjaalla.
– Åbo Akedemissa Donnerien arkistossa on aineistoa noin 18 hyllymetriä. Sieltä löytyi laajoja kirjeenvaihtoja ja paljon valokuvia, mutta myös arkisia asioita, kuten kauppalistoja, tilikirjoja ja palkkakuitteja, Jasmine Westerlund kertoo.
Vaikka aineistoa oli paljon, Ollysta kirjoittaminen ei ollut helppoa. Kirjailija sanoo, että Olly on kuin liukas pinta, jolta sanat valuvat pois. Hän koki kirjeiden avulla jäljittävänsä himmeää figuuria.
Jasmine Westerlund ei tiennyt, mitä hän oikeastaan etsi. Sen vuoksi työ eteni koko ajan niin, että hän luki kirjeitä ja kirjoitti samalla.
– En koskaan päättänyt, millainen kirjasta tulee, vaan annoin aineiston viedä.
– Minut yllätti se, miten samanlaisia ihmiset ja ihmisten peruselämä oli yli sata vuotta sitten. Samanlaiset tunteet ja mietteet ohjasivat heitä silloinkin.
Olly lähetettiin teininä, hiljattain isänsä menettäneenä, Dresdeniin sisäoppilaitokseen opiskelemaan. Siellä hän opiskeli kieliä, kirjallisuutta, maalausta, tanssia ja historiaa. Olly puhui ja kirjoitti ruotsia, englantia, saksaa, ranskaa ja venäjää. Suomea hän ei ilmeisesti osannut.
Kuva Ollysta piirtyy paljolti äidin lähettämien kirjeiden kautta. Hän kirjoitti tyttärelleen viikoittain, neuvoi – pitää olla reipas ja ahkera – ja kantoi huolta Ollyn terveydestä. Hän muistutti usein, että Ollyn pitää syödä riittävästi, mutta karamelleja ei saa syödä.
Äiti ei arvosta ihmisiä, jotka puhuvat tunteista tai käsittelevät niitä. Siksi Ollykin puhuu tunteistaan hyvin pidättyvästi, ainakin äidilleen, ja herkulliset yksityiskohdat Ollyn ja Unon seurustelun alkuajoilta puuttuvat.
Olly ja Uno jäivät lapsettomiksi, mutta tästä tragediasta löytyi kirjeistä vain pieniä hienovaraisia viittauksia.
– Oletan, että lapsettomuus aiheutti suurta surua ja pettymyksiä, mutta asiasta ei kuitenkaan paljon puhuttu, vaikka tuolloin oletettiin, että suku jatkuu ja suvun bisnes jatkuu lasten kautta.
1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella kapea suomalainen yläluokka matkusti paljon. Nämä ihmiset olivat kansainvälisiä ja kielitaitoisia.
Suomessakin yläluokan elämä on jatkuvaa edustamista: vierailuja, vastavierailuja, kahvikutsuja, päivällisiä, illallisia ja tanssiaisia. Olly ja Uno tekivät toisinkin. Tätien, setien ja serkkujen kanssa seurustelemisen sijaan he valitsivat Lontoon, Kairon, Pariisin ja Lausannen, kirjoittamisen, maalaamisen ja toistensa seuran.
Monien ulkomaanmatkojen syynä oli myös terveyden hoitaminen. Ollyn sairauskertomus alkaa jo 1896, kun hän oli Hannoverissa sisäoppilaitoksessa. Kirjeet äidille paljastavat, että hän kärsi päänsärystä, selkäsärystä, krampeista, väsymyksestä ja turvotuksesta. Vähän myöhemmin hänellä todettiin "vähäverinen anemia". Kirjailija arvelee, että tästä alkaa Ollyn anoreksiakierre, joka kestää mahdollisesti vuosikymmeniä.
Äiti kirjoitti, että Ollyn ei pitäisi liehua tansseissa ja teatterissa, vaan keskittyä elämän perusasioihin: ruokaan, lepoon ja raittiiseen ilmaan. Paino olisi saatava nousemaan ja yksi keino siihen on äidin mukaan lasillinen hyvää viiniä pari kertaa päivässä. Myöhemmin eräs lääkäri määräsi hoitokeinoksi kuusi lasillista viiniä päivässä.
Olly Donner oli ennen kaikkea kirjailija. Hän kirjoitti elämänsä aikana yli 30 ristiriitaisen vastaanoton saanutta teosta. Nyky-Suomessa Olly Donnerin pääosin ruotsiksi kirjoittamaa tuotantoa ei tunneta. Hän kirjoitti myös nimellä Jean Bray.
– Luulen, että kirjojen ristiriitaisen vastaanoton taustalla oli ennen kaikkea tuotannon yhteismitattomuus: oli draamaa, proosaa ja lyriikkaa ja lisäksi eri yleisöille – kuten aikuisille tai lapsille – suunnattuja teoksia. Koskaan ei voinut tietää, mihin lokeroon seuraava teos mahtuisi. Osa teoksista oli myös hyvin moderneja ja osa taas vaati perehtyneisyyttä antroposofiaan tullakseen ymmärretyiksi, Jasmine Westerlund sanoo..
– Olly Donnerin tuotantoa voisi ja kannattaisi lukea nykyäänkin. Ne ovat kiinnostavia ja osa on hyvinkin kokeellisia teoksia.
Donnerit tutustuivat vuonna 1913 Rudolf Steinerin kehittämään antroposofiaan. Sen jälkeen he viettivät tulevina vuosikymmeninä paljon aikaa antroposofian keskuksessa Goetheanumissa, Sveitsin Dornachissa.
Westerlund kulki Euroopassa Donnerien jalanjäljillä, kun hän asui miehensä kanssa Mainzissa ja Stuttgartissa. Hän hyödynsi myös kaikki seminaarimatkat, esimerkiksi Pariisissa hän selvitti, missä Donnerien käyttämät hotellit sijaitsivat.
Kaikkein suurimman vaikutuksen kirjailijaan teki Dornach.
– Dornach on ihanin paikka maailmassa. Se on oma pieni todellisuutensa Sveitsissä vuorten keskellä, vehreä ja tuoksuva.
– Oli ihanaa kirjoittaa Ollyn elämästä, mutta en tiedä, tunnenko häntä vieläkään. Tehtävä imaisi mukanaan, se oli palkitseva ja monipuolinen.