Espoolainen Mikko Haaranen oppi kalastamisen isältään ja käy kalassa lähes päivittäin – näin Espoon edustalta nousee kalaa

Mikko Haaranen kalastaa hyvällä kelillä lähes päivittäin. Saalistakin tärkeämpää on irtiotto arjesta.

Moottori pärähtää käyntiin. Mikko Haaranen nostaa virvelin ja syötit valmiiksi esille ja irrottaa köydet.

– Sitten irtaudutaan, hän sanoo ja peruuttaa ulos aisojen välistä.

Soukan venesatama jää taakse mutta ei kauas. Haaranen pysäyttää heti ensimmäisen saaren edustalle ja laskee alas keulamoottorin. Keulamoottori toimii ankkurin tavoin. Se pitää veneen paikallaan tuulessa.

– Se on monta kertaa todettu: turha lähteä merta edemmäs kalaan. Kyllä sitä tulee tästä lähempääkin, kalastaja toteaa.

Haaranen heittää virvelillä eri suuntiin. Kun kala ei näytä syövän, hän kaasuttaa pian seuraavalle apajalle.

– Yksi paikka on katsottu aika nopeasti. Ei kannata jäädä pitkäksi aikaa samaan paikkaan.

Haaranen on todellinen himokalastaja. Hän asuu Soukan venesataman vieressä ja käy kalassa hyvällä kelillä lähes päivittäin.

– Käyn aina nämä peruspaikat läpi.

Kalastaminen kulkee suvussa. Isä vei Haarasen kalaan heti, kun pystyi, ja Haaranen teki aikanaan saman omille pojilleen.

Nyt pojat lähestyvät kolmeakymmentä. Toinen jatkaa kalastamista Espoossa ja toinen Mikkelissä.

Ikimuistoisin kalareissu oli parikymmentä vuotta sitten Pielisillä, josta isä ja pojat nostivat yli 10-kiloisen hauen. Tarkka paino ei ole tiedossa, koska vaaka loppui 10 kilogrammaan.

Haaranen lähti Länsiväylän pyynnöstä näyttämään, miten kalastus sujuu Espoon edustalla.

Espoo on Haarasen mukaan erinomainen paikka harrastaa kalastusta.

– Kivenlahti on tunnettu kuhalahti. Sitten täällä on todella hyviä spotteja, mistä tulee ahvenia ja haukea. Tietyistä paikoista tulee siikaa, ulompaa myös taimenta, hän luettelee.

Apajien tunteminen on kalastajan mukaan todella tärkeää. Hyviä paikkoja ei kuitenkaan tarvitse etsiä yksin. Haaranen kuuluu Tapiolan kalakerhoon. Hän kertoo, että kerhossa jaetaan avoimesti tietoa hyvistä kalapaikoista.

Haaranen suositteleekin liittymään paikallisiin kalakerhoihin, joista saa vinkkejä kalastukseen ja hyviä kalakavereita.

Haarasen mukaan kalaa riittää, vaikka korona-aika lisäsi kalastajien määrää.

– Koronan aikana veneitä ja kalastusvälineitä meni ihan hulluna.

Pentalan ja Lilla Pentalan välisessä kapeassa salmessa Haaranen laskee jälleen keulamoottorin ja alkaa heitellä. Yhtäkkiä siima napsahtaa poikki ja uistin katoaa mereen.

– Siinä meni taas 25 euroa, Haaranen naurahtaa.

– Tätä sattuu aina silloin tällöin, hän sanoo ja vaihtaa uuden uistimen.

Harrastuksessa pääsee alkuun halvallakin. Perusvirveli maksaa 50 euroa ja valtion kalastonhoitomaksu 45 euroa vuodessa.

Rahaa saa toki palamaan niin paljon kuin sielu sietää, eivätkä himokalastajat laske kalan kilohintaa.

– Jos naisilla on korkokengät ja mekot, niin minulla on kaappi täynnä uistimia, kalastaja hymyilee.

Haaranen liikkuu perinteisellä pulpettiveneellä. Hän joutui hankkimaan erillisen kalastusveneen pari vuotta sitten, kun kalat saivat porttikiellon matkaveneeseen.

– Avovaimo valitteli, että vene haisee kalalle, Haaranen naurahtaa.

Itse harrastusta avovaimo ei vastusta.

– Hänhän on tyytyväinen, että minulla on harrastus, Haaranen vakuuttaa ja lisää, että avovaimo lähtee usein mukaan kalakerhon saareen.

Harrastuksen hyvä puoli on se, että kala ei lopu kesken. Vain lohi täytyy ostaa kaupasta.

Neljäs paikka on idyllinen poukama Pentalan eteläkärjessä. Laineet liplattavat rauhallisesti, viereisellä luodolla pesii joutsen, ja aurinkokin yrittää pilkistää pilvien välistä. Huomio on tiukasti siimassa. Tässä rupeaa ymmärtämään, mikä vetää kalastajan vesille kerta toisensa jälkeen.

Haarasen mukaan kalastamisen viehätys perustuu saaliiseen mutta tärkeintä on päästä irti arjesta.

– Kun pääsee merelle, hyvän olon tunne on käsittämätön. Kaikki muu unohtuu. Ei paina stressi eikä mikään, it-alalla työskentelevä mies hehkuttaa.

Kalastus on hänen mukaansa hyvää vastapainoa työlle. Kalakerhosta on tarttunut myös kivoja kalakavereita.

Sitten siima kiristyy ja tunnelma tiivistyy. Haaranen kelaa kalan rauhallisesti veneen viereen ja nostaa sen ylös. Syöttiin on tarttunut puolentoista kilon hauki.

– Nätti kala, kalastaja kehuu.

Koska hauelle ei ole nyt tarvetta, Haaranen irrottaa kalan varovasti ja päästää sen vielä kasvamaan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut