Uuteen Kirkkonummen datakeskukseen jopa 200 työntekijää – "Miljardi-investointi"

Ohjelmistoyhtiö Microsoft järjesti tiistai-iltana ensimmäiset asukasillat suunniteltujen isojen datakeskusten tiimoilta kirkkonummelaisille ja espoolaisille.

Yhtiön kertoi virtuaalisessa tilaisuudessa datakeskushankkeistaan Kirkkonummen Kolabackenissa ja Espoon Hepokorvessa.

Keskukset ovat suunnitteluvaiheessa, ja niiden rakentamisen aloitus odottaa asemakaavojen vahvistamista. Kirkkonummen valtuusto hyväksyi asemakaavan viime elokuussa.

Tilaisuudessa Microsoftin datakeskusten rakennuttajapäällikkö Frej Werner kertoi, että Kirkkonummen keskus on tarkoitus rakentaa kahdessa vaiheessa.

Ensimmäinen vaihe käsittää kaksi datakeskusrakennusta ja rakentaminen kestää 4–5 vuotta. Keskusta otetaan käyttöön vaiheittain jo rakentamisen aikana.

Toinen vaihe hankkeen toteutuksessa on kolme datakeskusrakennusta. Hankkeet etenevät Microsoftin mukaan sitä mukaan, kun uusia asiakkaita datakeskuksiin saadaan.

Datakeskuksen rakentamiseen tarvitaan Kirkkonummella Wernerin mukaan tuhansia työvuosia.

Itse keskuksessa työskentelee alkuvaiheessa noin 40 työntekijää, ja kun koko keskusalue on valmis, runsaat 200.

Microsoft ei ole kertonut datakeskushankkeiden tarkkaa kustannusarviota, mutta kyseessä on yhtiön mukaan miljardi-investointi.

Microsoftilla on datakeskuksia 34 maassa yli 200. Keskukset ovat valtavia tietokonesaleja, joiden palveluja tarvitaan nykyisin käytännössä lähes kaikissa arkielämän asioissa, kuten vaikkapa sähköpostin lähettämisessä.

Microsoftin mukaan Espoon ja Kirkkonummen datakeskukset ovat sen keskuksista poikkeuksellisia.

Missään muualla keskusten hukkalämpöä ei käytettään niin laajasti hyödyksi kuin näissä Suomen hankkeissa.

Hukkalämpö käytetään Espoon ja Kirkkonummen kaukolämpöverkossa, jossa datakeskusten lämpö aikanaan kattaa Fortumin mukaan noin 40 prosenttia kaukolämmön tarpeesta.

Kirkkonummen datakeskuksen hankkeessa on maanomistajana mukana EKE-yhtiöt.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut