Lintuharrastaja esittelee Espoon saariston yleisimmät siivekkäät ja kumoaa merimetsoihin liittyvän harhaluulon – tunnistatko sinä nämä lajit?

Kallioluodolla tähyilevä lokki, kalasaaliin perässä veteen syöksyvä tiira, korkealla taivaalla liitävä merikotka.

Espoon ja varsinkin Porkkalan edustalla levittäytyvä saaristo tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet lintujen tarkkailuun.

– Porkkalan edusta, Porvoon Söderskärin luodot ja Loviisan Aspskär ovat Uudenmaan merialueella todellisia hotspotteja, hyvinkin merkittäviä lintualueita, kertoo Jukka Hintikka.

Helsingissä asuva Hintikka on harrastanut lintuja koko ikänsä ja on perehtynyt erityisesti Uudenmaan saariston lintuihin.

Hän toimii myös Porkkalan edustalla sijaitsevan Rönnskärin lintuaseman aktiivina ja on lupautunut esittelemään Länsiväylän lukijoille saariston lintuja.

Saaristossa retkeilevä huomaa helpoiten luotojen isot lintuyhdyskunnat. Ne ovat useimmiten kalalokkeja, kala- tai lapintiiroja tai isokoskeloita.

– Nämä ovat saariston yleisimmät lintulajit. Ulompana näkee myös paljon haahkoja ja harmaalokkeja, Hintikka kertoo.

Vaikka nämä lajit ovat runsaslukuisia, esimerkiksi isokoskelo on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Siksi ei ole samantekevää, miten ihminen niihin suhtautuu.

– Saaristolinnut ovat haavoittuvia, sillä niiden poikastuotto on usein joko-tai. Ne pesivät isoissa yhdyskunnissa, joissa on kymmeniä pareja. Yhdyskunta voi tuottaa paljon poikasia, tai ei lainkaan, Hintikka selvittää.

Ei ole pelkoa, että kaikki saaret muuttuisivat aavesaariksi.

Suurimmat uhat ovat petoeläimet ja ihmisten aiheuttama, useimmiten tahaton häirintä.

– Jos nousee väärään aikaan pesimäluodolle, se voi aiheuttaa pahimmillaan kymmenien tai jopa satojen pesintöjen menetyksen. Kriittisin on pienten poikasten vaihe alkukesästä, mutta esimerkiksi tiiran poikasia kuoriutuu vielä heinäkuun alussa. Turvallisinta aikaa nousta maihin on elokuu.

Aavesaarilta näyttäviä merimetsojen pesimäluotoja löytyy myös Espoon ja Kirkkonummen vesiltä.

Hintikka tietää, että laji herättää tunteita. Hänen näkemyksensä on, että merimetsollekin löytyy paikkansa.

– Merimetsokanta kasvoi nopeasti vuosituhannen alussa, mutta kasvu on nyt taittunut. Ei ole pelkoa siitä, että kaikki saaret muuttuisivat aavesaariksi, hän perustelee.

Kun merimetsot asettuvat pesimään, luodolta tuhoutuu käytännössä kaikki kasvillisuus. Muutos ei kuitenkaan ole pysyvä.

– Saaret näyttävät toki hetken kuolleilta ja hellepäivinä haju kulkeutuu kauas. Loputtomiin ne eivät kuitenkaan pysy sellaisina. Kasvillisuus löytää tiensä takaisin, ensin kukat, kuten saunakukka, ja myöhemmin muut lajit.

Merimetson tulo saaristoon johtuu pohjimmiltaan Itämeren rehevöitymisestä.

– Laji on löysi hyvän raon. Itämeren rehevöitymisen vuoksi pientä, usein roskakalaksi kutsuttua kalaa on paljon. Ilman sitä merimetson tulo ei olisi onnistunut, Hintikka kertoo.

Tervetulleempi laji on varmasti laulujoutsen. Kyhmyjoutsenet ovat jo pitkään olleet tuttu näky Espoon rannoilla ja lähisaarissa. Laulujoutsen sen sijaan on uudempi ja vielä toistaiseksi vielä harvinaisempi näky.

– Laulujoutsen on suomalaisen luonnonsuojelun menestystarina. Se hävisi liki sukupuuton partaalle, mutta saatiin pelastettua rauhoituksella. Sen jälkeen se on levinnyt vähitellen pohjoisesta etelään. Viime vuosina se on palannut pesimälinnuksi myös Uudenmaan saaristoon sadan vuoden poissaolon jälkeen, Hintikka kertoo.

Yksittäisiä laulujoutsenpareja pesii jo monin paikoin Uudenmaan sisäsaaristossa, muun muassa Espoossa, Helsingissä, Porvoossa ja Loviisassa, ja trendi on kasvava.

Hintikka odottaa mielenkiinnolla, miten laulujoutsen ja kyhmyjoutsen sopeutuvat lähivuosina toisiinsa.

– Useimmiten käy niin, että laulujoutsen ajaa vähitellen kyhmyjoutsenet pois, hän kertoo.

Saariston lintujen kuningas, merikotka on jo tuttu näky Espoon saaristossa. Esimerkiksi Porkkalassa pesii jo useita pareja, samoin Helsingissä.

Merikotkan vakiintuminen alueelle vaikuttaa jo muun muassa haahkakantoihin.

– Merikotka on huippupeto, joka saalistaa tehokkaasti esimerkiksi pesiviä haahkanaaraita.

Vaikka uusia tulokkaita on tullut ja tulee vähitellen ilmaston lämpenemisen myötä etelästä, joillain lajeilla menee huonosti. Tällainen on esimerkiksi selkälokki, joka on lähes hävinnyt Suomenlahdelta.

– Selkälokin maailman kannasta suuri osaa pesii Suomessa. Ilmeisesti sen tärkeimmät häviämisen syyt ovat kuitenkin muualla kuin Suomessa. Se kertoo, että muutokset saariston linnuissa voivat olla todella dramaattisia ja yllättäviä, Hintikka sanoo.