Espoossa järjestetään pääkaupunkiseudun ensimmäinen panimopyöräily – näin järjestäjä vastaa kysymykseen tankojuoppoudesta

Panimopyöräilyssä maistellaan pienpanimoiden parhaita oluita ja poljetaan 30 kilometrin lenkki.

Mitä saadaan kun yhdistetään espoolaisuus, polkupyöräily sekä rakkaus pienpanimo-oluisiin?

Tietysti Olutpolkijat ry:n järjestämä pääkaupunkiseudun ensimmäinen panimopyöräily, joka järjestetään Espoossa lauantaina 11. kesäkuuta. Tapahtumaan tulee kymmeniä harrastajia eri puolilta pääkaupunkiseutua ja myös kauempaa.

– Päivän aikana kierretään Espoon pienpanimoissa, joissa maistellaan olutta pieninä annoksina. Reitti päättyy Otaniemeen, jossa voi nauttia isommankin tuopin ja ajaa kotiin metrolla, sanoo espoolainen olut- ja pyöräilyharrastaja Henry Johansson.

Johansson on tapahtumasta innoissaan. Omaleimaisen siitä tekee panimoiden runsaus. Espoota voi hyvin nimittää Suomen pienpanimopääkaupungiksi, sillä toimijoita riittää ja oluiden laatu on kansainvälisesti korkeaa.

Olutta maistellaan pieninä annoksina.

Osallistujat pääsevätkin näkemään pienpanimoita alan uranuurtajasta Fat Lizardista uusiin tulokkaisiin.

Aivan ainutlaatuinen tapahtuma ei ole, sillä panimopyöräilystä on aiempaa kokemusta ainakin Tampereelta. Espoossa pienpanimoita on voinut aiemmin kiertää bussikuljetuksella.

Joillekin oluiden ja pyöräilyn yhdistelmä voi tuoda mieleen tankojuoppouden. Johanssonin mukaan liikenneturvallisuudesta ei tingitä: Maisteluannokset ovat maltillisia ja lisäksi ajetaan sopivan kokoisissa ryhmissä.

Johansson on itse pyöräilyharrastaja, jonka ajokki kelpaa kovaankin menoon. Panimopyöräilyssä vauhti tulee olemaan kuitenkin leppoisa.

– Osallistua voi vaikka pyöränä olisi vanha Jopo. Luvassa on rento tapahtuma, jossa pääpaino ei ole vauhdin ylläpitäminen eikä kova keskinopeus.

Päivän aikana osallistujat pääsevät ”reittaamaan” eli arvostelemaan nauttimansa oluet. Apuna on Pint Please -sovellus.

Tapahtuman järjestää Olutpolkijat ry ja sen saapuu dokumentoiman Jaskan Kaljat -blogista tuttu joensuulainen Jaakko Matikainen.

Panimopyöräilyyn osallistujamäärää rajoittaa panimoiden koko. Tällä hetkellä jäljellä vielä 20 paikkaa.

Osallistuminen maksaa 10 euroa henkilöltä. Hinta sisältää muun muassa tutustumisen Espoon Oman Panimon toimintaan.

Tapahtuma

Espoon panimopyöräily

Espoon panimopyöräily starttaa 11.6. kello 11 Salama Brewingin tiloista Bembölestä, josta ajetaan puolen päivän jälkeen Kiviruukkiin Espoon Omaan Panimoon.

Iltapäivän etappi on Keran hallit. Päivä päättyy Otaniemeen illansuussa.

Panimoista mukana ovat 8-Bit Brewing, Espoon Oma Panimo, Fat Lizard Brewing, Masis Brewery, Olarin Panimo, Salama Brewing ja Tired Uncle Brewing.

Ilmoittautuminen Olutpolkijat ry:n Facebook-sivulla Espoon Panimopyöräily-tapahtuman kautta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut