Muuttoliike jatkui Kirkkonummella viime vuonna vilkkaana. Suurin osa muuttajista vaihtoi asuinpaikkaa aivan lähialueilla kuten Kirkkonummen ja Espoon välillä.
Kirkkonummelle muutti viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan kotimaasta runsaat 3 200 henkilöä.
Muuttajista valtaosa, eli noin 2 300, tuli pääkaupunkiseudulta.
Suurin yksittäinen menettäjä oli Espoo, josta muutti Kirkkonummelle 1 400 ihmistä.
Toiseen suuntaan, Kirkkonummelta pääkaupunkiseudulle oli poismuuttajia runsaat 1 600 ja heistä yli 900 asettui Espooseen.
Kirkkonummelta muutti muualle Suomeen viime vuonna 3 100 ihmistä, joten Kirkkonummi selvisi kotimaan muuttoliikkeessä niukasti plussalle. Nettomuuttovoittoa tuli noin 120 ihmisen verran.
Samalla Kirkkonummi kasvoi edelleen. Väkilukuun tuli lisäystä noin 400. Kasvua piti yllä myös se, että syntyneitä oli enemmän kuin kuolleita.
Luvuissa näkyy myös se, että Kirkkonummen naapurikunnat houkuttivat yllättävän paljon muuttajia.
Siuntioon muutti 116 kirkkonummelaista, Inkooseen 51 ja Vihtiin 127 eli yhteensä 294 muuttajaa.
Muuttoon saattaa olla syynä se, että naapurikunnissa on paremmin omakotitalotontteja tarjolla kuin Kirkkonummella.
Korona-aika on muuttanut selvästi kotimaan muuttoliikettä. Tilastokeskus kertoi viime viikolla, että Uudenmaan muuttoliikkeessä tapahtui historiallinen muutos.
Uusimaa menetti viime vuonna väestöä muualle Suomeen. Sitä ei ole tapahtunut ainakaan 70 vuoteen.