Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nainen, 77, liikuttui saamastaan avusta Espoossa – "Viimeisillä voimillani kysyin parilta kaverilta"

Iäkäs espoolainen nainen kiittää auttajiaan, jotka ovat kevään ja kesän aikana olleet useaan otteeseen helpottamassa naisen ja hänen miehensä elämää arjen hankaluuksissa ja onnettomuustilanteissa.

Länsiväylän lukijan areenalla viikonloppuna (LV 4.–5.6.) julkaistavassa tekstissä nainen kertoo joutuneensa ongelmiin kolmesti.

– Maaliskuussa kaaduin polvilleni Tapiolan terveysaseman edessä, ja heti oli riski mies nostamassa ja varmistamassa, että kaikki oli hyvin, nimimerkillä "Kiitollinen vanhus 77 v" kirjoittava nainen kertoo.

Pari viikkoa sitten onnettomuus kohtasi hänen miestään.

– Mieheni kaatui kadulle Espoonlahdessa, ja heti hyppäsi avulias mies autosta ja tuli nostamaan ja auttamaan istumaan viereiseen kampaamoon, josta sitten ambulanssin taitavat ensihoitajat päävamman takia veivät Jorviin. Ja nyt on taas kaikki hyvin.

Kolmas kerta sattui naisen mukaan äskettäin, kun hänen voimansa uupuivat matkalla pyörähuoltoon.

– Olin taluttanut polkupyörää pari tuntia tavoitteena Espoon keskuksen pyörähuolto. Viimeisillä voimillani kysyin parilta kaverilta, että millä rahalla taluttaisitte pyörän määränpäähän, jossa oli luvattu odottaa, vaikka liike oli jo sulkeutumassa. Ja taas tuli reipas kaveri ja otti pyörän haltuunsa, suurkiitos hänelle – ei suostunut ottamaan korvausta!