Äiti ei tarvitse uutta miestä, ajatteli Minna Rintalan tytär – ja pakkasi Pasin kamat

Yrittäjä Minna Rintala, 48, toivoi aina olevansa jonakin päivänä suurperheen äiti. Toive toteutui, vaikka hänellä itsellään onkin vain kaksi biologista lasta.

Muita lapsia on päätynyt lähipiiriin muun muassa hänen nykyisen miehensä Pasi Rintalan ansiosta.

– Minulla on tapana sanoa, että minulla on laskentatavasta riippuen kaksi, neljä tai kuusi lasta, Minna Rintala sanoo.

Hän puhuu itsestään bonusäitinä ja ei-biologisista lapsistaan bonuslapsina. Kukaan ei ole hänelle puolikas.

Rintala nauttii siitä, kun koko perhe kokoontuu yhteen. Silloin kolme kiloa perunamuusia ja pari pellillistä lihapullia katoavat vartissa parempiin suihin. Sunnuntailounailla kaikki puhuvat yhteen ääneen ja meteli on pari tuntia melkoinen.

– Tällainen perhe on rikkaus. Se on jotakin enemmän kuin vain kahden ihmisen rakkaus, jos sen näin runollisesti ilmaisee, Rintala sanoo.

Rintalan biologiset lapset ovat Erika, 24, ja Akseli, 18. Heillä on eri isät. Akseli on aina asunut äitinsä kanssa ja asuu edelleen, Erika on jo omillaan.

Akselilla on kaksi vanhempaa puolisisarusta – Vilma, 28, ja Sampo, 23 – jotka ovat myös aina kuuluneet kiinteästi Minna Rintalan elämään. Näin on edelleen, vaikka lapset ovat aikuisia eivätkä he ole Minnan eivätkä Pasinkaan biologisia lapsia.

Kun jyväskyläläiset Minna ja Pasi 12 vuotta sitten tapasivat, Minnan elämään tulivat Pasin kaksi lasta, Alisa, 17, ja Eeli, 15.

Jos totta puhutaan, Minna Rintala rakastui tulevan miehensä lapsiin jo ennen kuin hän rakastui heidän isäänsä. Pariskunta tapasi eräillä lastenkutsuilla, joilla Minna innostui leikkimään Alisan ja Eelin kanssa – ja oli myyty.

Myöhemmin hän rakastui miehessään muun muassa tämän suurisydämisyyteen: kaikki lapset olivat tervetulleita myös puolison elämään.

Minna Rintala on Alisan ja Eelin äidin Lailan kanssa hyvissä väleissä ja paljon tekemisissä. He ovat sopineet lasten asioista usein jopa keskenään.

– Asumme naapureina ja autamme toisiamme. Nytkin rakentelemme Eelille yhdessä rippijuhlia.

Rintalan mukaan uusperheen elämä olisi mahdoton yhtälö, jos suhde eksiin ja nyksiin ei toimisi.

Kun alkaa suhteeseen, jossa molemmilla tai toisella on jo lapsia ennestään, on yksinkertaisesti pakko sopeutua.

– Se on koko paketti tai ei mitään, Rintala sanoo.

Rintaloiden kodissa ovat vuosien varrella asuneet Vilmaa ja Sampoa lukuun ottamatta kaikki muut lapset. Nykyisin heillä asuu kokoaikaisesti vain Minna Rintalan kuopus Akseli. Eeli asuu aina kaksi viikkoa Rintaloilla ja kaksi viikkoa äidillään.

Arki on helpottunut siitä, kun lapset olivat pieniä. Kaaosvuosista Rintala ei muista enää juuri muuta kuin seinäkalenterin väripallot, joiden avulla hän yritti pysyä kärryillä siitä, kuka lapsista oli milloinkin missä. Joku kävi koulua eri puolella kaupunkia, toisen reppu oli väärässä kodissa 15 kilometrin päässä.

Rintaloille on ollut tärkeää, että lapsi tuntee aina tulevansa kotiin eikä viikonloppukylään. Siksi he hankkivat vaatteet ja tavarat molempiin paikkoihin.

Uusperheen elämään on mahtunut myös jännitteitä ja kriisejä.

Minnan tytär Erika pakkasi pari kertaa Pasin tavarat mustiin jätesäkkeihin, kun pariskunta alkoi pitää yhtä. Tyttö oli silloin 12-vuotias. Hän oli sitä mieltä, että he pärjäävät oikein hyvin ilman äidin miestä.

Kapinointi oli Minna Rintalan mielestä silti melko maltillista, eikä siihen liittynyt haistattelua tai raivoamista.

Hän muistaa ensimmäisen yhteisen äitienpäivän, jolloin Pasi tarjoutui auttamaan Erikaa järjestelyissä. Tyttö pani kätensä puuskaan ja torjui isäpuolensa kädenojennuksen.

– Seuraavana äitienpäivänä Erika jo kysyi, että voisiko Pasi viedä hänet kauppaan ostoksille. Silloin tiesin, että tilanne on rauhoittunut.

Molemmat vanhemmat kokevat pystyneensä rakastamaan ja asettamaan rajoja yhtä lailla omille kuin puolisonsa biologisille lapsille.

Rintala muistaa, että häntä itseään kirpaisi, kun hänen eksänsä löysi uuden kumppanin, jonka hoiviin Erika oli välillä jätettävä. Tuntui pahalta ajatella, että joku toinen nainen peitteli hänen tyttärensä yöunille.

Sitten hän muisti kuulemansa ikävät äitipuolitarinat, sillä niitäkin on. Hän päätti ajatella, että olisihan se paljon kauheampaa, jos kukaan ei huolehtisi hänen lapsestaan.

Rintala ymmärsi, että oma lapsi on eron jälkeen usein pystyttävä jakamaan muiden kanssa – siitä huolimatta, että toinen aikuinen ehkä letittää lapsesi hiukset paremmin kuin itse ikinä osaisit.

Äiti on äiti, Minna on Minna

Kun Alisa Rintala, 17, meni ensimmäiselle luokalle, hän sai tehtäväkseen piirtää perheensä.

Tehtävä oli kinkkinen. Ketkä perheeseen kuuluivat? Äiti, isä ja pikkuveli? Vai heidän lisäkseen myös isän uusi kumppani Minna ja tämän lapset? Ihmisiä ilmestyi paperille aina vain lisää ja piirtäminen kesti.

– Lopulta opettaja kysyi, tarvitsenko lisää paperia, Alisa Rintala muistelee huvittuneena.

Nyt Alisa on lopettelemassa lukion ensimmäistä luokkaa eikä enää erottele verisukulaisia muista perheenjäsenistä.

– Minulle kukaan ei ole toista tärkeämpi, mutta toki olen erityisen läheinen biologisen veljeni kanssa. Olemme viettäneet niin paljon aikaa yhdessä, hän sanoo.

Pienempänä Alisalla ja hänen veljellään Eelillä oli tapana olla vuoroviikoin äidillä, vuoroviikoin isällä. Jouluaatot ja juhannukset on usein vietetty isän luona.

Nyt Alisa on juuri muuttanut omilleen. Se johtuu hänen mukaansa käytännön syistä. Molemmissa kodeissa on melko eloisaa, ja hän tarvitsee lukiolaisena opiskelurauhaa.

Alisan oma koti sijaitsee molempien biologisten vanhempien kotien välittömässä läheisyydessä, joten hän näkee vanhempiaan usein.

– Käyn jommankumman luona syömässä lähes päivittäin.

Alisalle oma äiti on äiti, Minna on Minna.

– Mutta Minna on ollut elämässäni niin pitkään, että hän on minulle myös äitihahmo, Alisa Rintala sanoo.

Äidin miesystävä on Alisalle ilman muuta perheenjäsen, vaikkei hän tätä isäpuolekseen mielläkään.

– Olin jo sen verran iso, kun äiti alkoi seurustella hänen kanssaan, hän perustelee.

Alisalla on kokemusta myös siitä, miltä tuntuu, kun ei onnistu luomaan hyvää suhdetta vanhemman uuteen kumppaniin.

Nuorempana Alisa huomasi joskus olevansa katkera siitä, ettei oma ydinperhe enää ollut kasassa.

– Jotkut kaverit pystyivät lähtemään koko perheensä kanssa vaikka ulos syömään. Meille se ei olisi ollut niin yksinkertaista, hän sanoo.

Nykyisin hän pitää isoa perhettä lahjana. Välittäviä aikuisia ei ole koskaan liikaa.

– Onneksi äiti ja isä ovat todella hyvissä väleissä toistensa kanssa. Ja me kaikki olemme.