Suomalainen syntikkavelho konsertoi kaksi kertaa Matinkylässä – "Saan kuvataiteesta inspiraatiota"

Viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina Espoon Matinkylän Monarilla kuullaan Kebua, Sebastian Teiriä, joka tunnetaan syntetisaattorimusiikin kotimaisena lippulaivana. Lauantaina on vuorossa Kebun Urban Dreams -levykiertueen päätöskonsertti ja sunnuntaina hän esittää debyyttialbuminsa alusta loppuun livenä.

– Olen touhunnut pienen ikäni kaikenlaisen musiikin parissa. Ihan soittouran alkuvaiheessa ei ollut mitenkään selvää, että tulen myöhemmin keskittymään näin kokonaisvaltaisesti nimenomaan syntikkamusiikkiin. Olin mukana monenlaisissa bändeissä ja kaikenlaisia virityksiä oli olemassa.

– Jossain vaiheessa isäni kasetteja kuunnellessa pikku hiljaa tuo tyylilaji alkoi iskeä ja sillä tiellä ollaan, Kebu kertoo.

Kristiinankaupungista tie on matkan aikana vienyt Espooseen. Siviilityönään syntikkavelho työskentelee Aalto-yliopistossa tekniikan tohtorina.

Kebu on tehnyt itseään hyvin tunnetuksi YouTube-videoilla. Videoita on katsottu yhteensä jo yli 80 miljoonaa kertaa.

– Jossain vaiheessa innostuin syntetisaattoreista niin paljon, että päätin ihan spontaanisti lähteä tekemään tuollaisia videoita. Olen tietysti iloinen siitä, että ne ovat löytäneet niin paljon katsojia ja markkinointikanavana YouTube on tietysti ollut valtavan mainio, Kebu sanoo.

Artisti on pyrkinyt alusta saakka siihen, että hän ei tee itseään tutuksi soittamalla vain alan klassikkobiisejä, vaan painotus on nimenomaisesti omassa tuotannossa.

– Keikkasetti koostuu oikeastaan pelkästään omasta tuotannosta, hän sanoo.

Kebu on vuosien varrella esittänyt jopa kahden ja puolen tunnin mittaisia keikkoja.

Kebu inspiroituu paitsi 1980-luvun syntetisaattoreista, myös kuvataiteesta. Hän pitää itseasiassa hyvinkin tärkeänä, että muusikko saa inspiraatiota muusta kuin suunnasta kuin pelkästään vain musiikista.

– Voi ajatella toisaalta niinkin, että minulla on vähän ikävä vanhan aikakauden syntetisaattoreita. Nykyään teknologia on tietysti kehittynyt soittimissa, mutta siitä on seurannut se että persoonallisuus on kadonnut. Parhaimmillaan syntetisaattoreissa on erittäin mielenkiintoisia soundeja ja ääniä, jotka ovat nimenomaan persoonallisia ja ne on tehtykin niin, että niissä on identiteettiä, Kebu sanoo.

Syntetisaattorimusiikin legendaariset tekijät ja säveltäjät ovat tulleet tunnetuksi ennen kaikkea sarja- ja elokuvamusiikin tekijänä: esimerkiksi Jan Hammerin säveltämä Miami Vice -sarjan tunnusmusiikki tulee varmasti elämään niin kauan kuin ihmisiä yleensä on. Kebu sanoo suoraan, että elokuva- ja televisiosarjamusiikin säveltäminen kiinnostaisi todella paljon.

– Koko ajan sen asian suhteen on verkkoja vesillä, josko joku mielenkiintoinen yhteistyökuvio löytyisi, Kebu paljastaa.

Kebu esiintyy lauantaina 4. kesäkuuta ja sunnuntaina 5. kesäkuuta Espoon Matinkylän Monarilla.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut