Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen uudelle johtajalle saatiin sovittua maanantaina viimein palkka.
Hyvinvointialueen hallitus päätti, että ykkösjohtajan palkka 17 000 euroa kuussa.
Uuteen sotehuippuvirkaan valittiin kolme viikkoa sitten Espoon perusturvajohtaja Sanna Svahn, joka on ollut jo viime vuodesta lähtien valmistelemassa vuodenvaihteessa aloittavaa uutta sote-hallintoa Länsi-Uudellemaalle.
Aluehallitus on nyt hyväksynyt Svahnin kanssa neuvotellun johtajasopimuksen, jossa keskeisin osa on palkka-asia.
Uusien hyvinvointialueiden johtajien palkat ovat olleet yleisen mielenkiinnon kohteena maaliskuusta lähtien sen jälkeen, kun Pohjois-Pohjanmaan sotejohtajan palkaksi sovittiin 17 400 euroa kuussa.
Palkan suuruutta ryhdyttiin vertailemaan muihin vastaaviin virkoihin.
Esimeriksi pääministerin runsaan 13 000 euron kuukausikorvaus nostettiin julkisuudessa esille.
Hyvinvointialuejohtajan palkaksi näyttää nyt vakiintuvan noin 17 000 euroa ainakin suurimpien alueiden kohdalla. Länsi-Uusimaa on sote-alueista neljänneksi suurin, työntekijöitä on noin 9 000.
Vertailupohjana palkkapohdinnassa ovat olleet myös suurimpien kaupunkien johtajien palkat. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ansiot olivat verotietojen mukaan viime vuonna noin 191 000 euroa, joka tekee kuukaudessa noin 16 000 euroa.
Pääministeri Sanna Marinin palkkio on puolestaan 16 862 euroa kuukaudessa.
Svahnin johtajasopimuksen on neuvotellut Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Minna Laiho.
– Palkka on kohtuullinen ja on linjassa muiden hyvinvointialuejohtajien palkkojen kanssa, kommentoi Laiho ennakkoon palkka-asiaa.