Esbo svenska församling avaa tilansa samaa sukupuolta olevien parien vihkimiselle, mutta Espoonlahden seurakunta ei.
Espoonlahdessa asia tuli käsittelyyn seurakuntalaisten aloitteen pohjalta. Äänet menivät tasan, jolloin kirkkoherra Jouni Turtiaisen ääni ratkaisi ja aloite raukesi.
– Asiassa voidaan perustellusti päätyä erilaisiin johtopäätöksiin ja helppoa, kaikkia tyydyttävää ratkaisua ei ole tarjolla. Näen, että tässä tilanteessa seurakunnissa on toimittava kirkolliskokouksen päätösten mukaisesti, kirkkoherra Turtiainen perustelee kielteistä kantaansa tiedotteessa.
Esbo svenska församling käsitteli asiaa kirkkoherran esityksestä ja seurakuntaneuvosto päätti äänin 12–3, että seurakunnan kirkkotilat ovat jatkossa käytettävissä samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen.
Seurakuntaneuvoston tiistaina 7. kesäkuuta tekemä päätös tulee voimaan heinäkuun alkupäivinä.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Tapiolan seurakunta päättivät tilojen avaamisesta sateenkaariparien vihkimiseen toukokuussa.
Päätös ei tyydyttänyt kaikkia ja molemmista päätöksistä tehtiin oikaisuvaatimukset. Tuomiokirkkoseurakunnassa seurakuntaneuvosto hylkäsi tällä viikolla oikaisuvaatimuksen äänin 10–7.
Tapiolaan jätetyt kaksi oikaisuvaatimusta käsitellään syyskuussa.
Leppävaaran seurakuntaneuvosto keskustelee tilojen avaamisesta samaa sukupuolta olevien vihkimisille tiistaina 14. kesäkuuta.
Lue: Sateenkaariparien vihkiminen sallitaan toisessa espoolaisessa seurakunnassa (LV 11.5.2022)