Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Historiallinen käänne! Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä kääntyi laskuun

Kela tiedottaa, että työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä on kääntynyt laskuun. Vuonna 2021 tapahtunut lasku on laatuaan ensimmäinen kahteenkymmeneen vuoteen.

Vuoden 2021 lopussa yhteensä 7 598 iältään 16–24-vuotiasta nuorta sai työkyvyttömyyseläkettä tai määräaikaista kuntoutustukea. Saman ikäisestä väestöstä se on 1,39 prosenttia. Vuonna 2020 vastaava lukumäärä oli 7 750 ja väestöosuus 1,42 prosenttia.

– Käänne laskuun näkyy erityisesti kaikista nuorimmassa, 16–24-vuotiaiden ikäryhmässä. Vuoteen 2020 verrattuna vähenemistä on viime vuonna tapahtunut mielialahäiriöiden, skitsofrenioiden, neuroosien ja psykosomaattisten häiriöiden perusteella työkyvyttömyyseläkettä saavien nuorten määrissä, kertoo tiedotteessa tilastoasiantuntija Reeta Pösö.

– Nuorten pääsyä ammatilliseen kuntoutukseen on viime vuosina helpotettu lakimuutoksilla ja yhä useampi nuori on myös ohjautunut Kelan kuntoutusetuuksien saajaksi. Tämäkin voi osaltaan selittää kehitystä nuorten työkyvyttömyyseläkkeissä, jatkaa tiedotteessa Kelan tutkimuspäällikkö Karoliina Koskenvuo.

Nuoret saavat työkyvyttömyyseläkettä valtaosin mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella. Erityisesti kaikista nuorimmilla, 16–24-vuotiailla, yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle on älyllinen kehitysvammaisuus, joka kuuluu mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sairausryhmään.

Vuonna 2021 yhteensä 3 387 alle 25-vuotiasta sai työkyvyttömyyseläkettä älyllisen kehitysvammaisuuden vuoksi.