Jättimäinen kasa Espoon metrotunneleista ja Lippulaivan tontilta louhittuja kiviä makaa yhä täällä – satoja tuhansia tonneja

Viitisen vuotta sitten Espoon metrotunneleista ja Lippulaivan työmaalta louhittu kivilouhekasa Kirkkonummen Strömsbyssä madaltuu, mutta huomattavasti luvattua hitaammin.

Gyprocin tehtaan naapurissa oleva iso kasa piti olla murskattu ja poiskuljetettu viimeisimmän ympäristöluvan mukaan tässä kuussa.

Alun perin kiviaineista rahdattiin Strömsbyhyn yli 700 000 tonnia, josta on jäljellä noin 450 000 tonnia.

Toimintaa harjoittanut yhtiö vaihtui viime vuonna, kun edellinen toimija ajautui talousvaikeusiin.

Louhekasan nykyinen omistaja KM Viita Oy anoo nyt ympäristöluvalle jatkoa vuoden 2024 loppuun saakka, jolloin toiminnan olisi oltava päättynyt ja louhe murskattu ja viety pois.

Kasan alla olevien tonttien vuokra-aikaa on jo päätetty jatkaa kaksi vuotta. Tontit omistavat Kirkkonummen kunta ja Helsingin kaupunki.

Ympäristöluvan jatkoa anotaan samanlaisilla ehdoilla kuin tähän saakka.

Murskausta ja louheen rahtausta harjoitetaan vain arkisin. Louhekasaa luvataan kastella ja suolata pölyn ehkäisemiseksi.

Toiminnan harjoittajan ilmoituksen mukaan Strömsbystä on myyty viime vuonna maaliskuun alun jälkeen kiviaineista noin 78 000 tonnia, mikä vastaa 1 500–2 000 rekkakuormaa riippuen autojen koosta.

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut