Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tiesitkö, että voit saada Kelalta tukea lääkärimatkoihin? – Omasta autoilusta maksettava korvaus nousee keskellä kesää

Kela-korvaus omalla autolla terveydenhuoltoon tehdystä matkasta nousee. Korvauksen määrä kasvaa 0,20 eurosta 0,33 euroon kilometriltä. Korotus tulee voimaan heinäkuun alussa.

Kela maksaa korvauksen, jos matka terveydenhuoltoon on tehty esimerkiksi sairauden, raskauden tai synnytyksen takia. Kelalta voi saada korvausta myös koronarokotukseen, koronatestiin tai kuntoutukseen suuntautuneesta matkasta. Tämä sillä edellytyksellä, että kuntoutus perustuu joko Kelan tai julkisen terveydenhuollon tekemään päätökseen. Matkat korvataan lähimpään hoitopaikkaan ja halvimman matkustustavan mukaan.

Matkasta peritään enimmillään 25 euron suuruinen yhdensuuntaisen matkan omavastuuosuus. Myös alle omavastuuosuuden jäävät kustannukset kerryttävät asiakkaan vuotuista omavastuuosuutta (300 euroa).

Omalla autolla matkustamisesta haetaan korvausta jälkikäteen.