Tulossa Espoo vastaan Helsinki -hegemoniakisa? – Katso tästä Suomen paras olut -kilpailun finalistit

Suomen paras olut 2022 -kilpailusta näyttää tulevan ainakin henkisesti espoolaisten ja helsinkiläisten panimoiden yhteenotto. Tiistaina julkistetuista kisan finalistioluista leijonanosa tulee nimittäin pääkaupunkiseudulta.

Viime vuoden voittaja espoolainen Olarin Panimo sai viisi eri olutta finaaleihin.

Stadin Panimo löi espoolaiset niukasti, sillä stadilaisten tuloksena oli kuusi finaalipaikkaa.

Kiilaa kilpakumppanusten väliin voi lyödä tuusulalainen Maku Brewing, jonka saalis oli kolme finaalipaikkaa. Vai käykö sittenkin niin, että voittajaksi knuunataan musta hevonen maakunnista?

Kisassa valitaan Suomen paras olut sekä voittajat useista eri oluiden alalajeista. Viime vuonna voittajaksi rankattiin Olarin Panimon Runaway NEIPA.

Tämän vuoden voittajaoluet julkaistaan syyskuussa.

Kilpailun tuomarointi järjestettiin Perho Liiketalousopistossa Helsingissä kesäkuun alussa, jossa olutalan ammattilaisista, olutharrastajista ja oluen kuluttajista koostuva raati arvioi oluet sokkomaisteluna.

Kisa on avoin kaikille kotimaisille kaupallisten panimoiden Suomessa valmistetuille oluille. Ehtona on, että kisaan ilmoitettu olut on säännöllisessä myynnissä.

Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen kertoo tiedotteessa, että tämän vuoden kilpailussa uutena sarjana ovat trendikkäät NEIPA-oluet.

– Mukana on viime vuoden tapaan mukaan alkoholittomat ja matala-alkoholiset eli alle 2,8-prosenttiset oluet. Lisäksi nostamme taas erikoismainintana esille parhaan gluteenittoman oluen.

Suomen paras olut -kilpailua järjestää Suomalainen Olut ry, jonka jäseniä ovat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto sekä Pienpanimoliitto. Kilpailun käytännön järjestelyistä vastaa Olutliitto.

S-ryhmä ottaa myyntiin sarjojen voittajaoluita räätälöidysti oman myymäläverkostonsa kautta.

Kilpailu

Suomen paras olut 2022 -kilpailun finalistit sarjoittain aakkosjärjestyksessä

Vaalea lager

Brew It Better Yourself 5,5 %, Olarin Panimo, Prykmestar Helles 5,5 %, Vakka-Suomen Panimo, Stadin Mosaical Lager 5,3 %, Stadin Panimo

Pils

Hoppa Extra Pils 5,9 %, Panimo Hoppa, Horisontti Pils 4,9 %, Maku Brewing, VÄKI Forestfinnish Pils 4,4 %, Hiisi Panimo

Tumma tai värillinen lager

Bock’s Doppelbock 7,5 %, Bock’s Corner Brewery, Bock’s Dunkel 4,9 %, Bock’s Corner Brewery, KASKI Mustakaura 5,0 % ,Takatalo & Tompuri Brewery

Vaalea tai keskitumma ale

Stadin American Red Ale 5,3 %, Stadin Panimo, Stadin South Pacific Pale Ale 5,3 %, Stadin Panimo, Wee Doze 10,5 %, Olarin Panimo

APA ja Sessio IPA

Prykmestar West Coast APA 5,5 % ,Vakka-Suomen Panimo, Stadin American Pale Ale 5,3 %, Stadin Panimo, Stadin West Coast IPA 5,3 %,Stadin Panimo

NEIPA

Hazy Hoodz 6,7 %, Olarin Panimo, Mallaskoski Hazy IPA 5,5 %, Mallaskoski, Stadin New England IPA 5,5 %, Stadin Panimo

IPA

Every Time We Touch 8,0 %, Etko Brewing, Maku Brewing Double IPA 9,0 %, Maku Brewing, Mallaskosken Tropical Black IPA 6,5 %,Mallaskoski

Stout ja portteri

Blackheart 12,0 %, Mallassepät, Imperial Stout 10,0 %, Maku Brewing, Pata 5,2 %, Mallassepät

Vehnäolut

Brewer’s Classic Weißbier 4,2 %, Saimaa Brewing Company, Bikini Top 4,3 %, Fat Lizard Brewing Company, Unison Vehnäolut 4,8 %, Unison Brewing

Maustamattomat ja maustetut hapanoluet

Blue Moment 5,5 %, Linden Brewery, Floridus 7,7 %, Fiskarsin Panimo, Zesty Case 5,3 %, Olarin Panimo

Maustetut oluet

Blizzard Smoosh 5,0 %, CoolHead Brew, Mango Capac 5,0 t%, Naïlo Brewing Co., Mufloni Vadelma B-Weisse 5,0 t%,Beer Hunter’s

Kypsytetyt oluet

DBA Bock Me Amadeus 11,9 %, Olarin Panimo, Routa Imperial Stout 9,5 %, Tornion Panimo, Space Noir 10,0 %, Etko Brewing

Alkoholittomat ja vähäalkoholiset oluet

Malmgård Oat Ale 0,5 %, Malmgårdin Panimo, Saimaa Brewer’s Special Utah Rye IPA 0,3 %, Saimaa Brewing Company, Zero Four 0,4 %, Kråkö Bryggeri

Muut oluet

HopHop DIPL 9,0 %, Loimaan Panimo, KASKI Savubock 6,5 %, Takatalo & Tompuri Brewery, Tuco 7,0 %, Iso-Kallan Panimo

Oluiden nimet ja tiedot ovat panimoiden ilmoittamia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut