Soittomäärät kriisipuhelimeen kasvoivat räjähdysmäisesti – Avun tarpeessa on nyt erityisesti yksi ikäryhmä

Suomen Mielenterveys ry:n kriisipuhelimeen on tullut alkuvuoden 2022 aikana soittoja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. MIELI ry kertoo tiedotteessa, että puheluita tulee keskimäärin 32 000 kuukaudessa, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Vuoden 2022 huhtikuu oli kaikkien aikojen ennätyskuukausi soittojen määrässä. Nyt linjalle soittavat yhdistyksen mukaan erityisesti nuoret, alle 30-vuotiaat naiset.

Naisia kuormittavat muun muassa paineet opinnoissa, kasaantuneet huolet ja uupumus.

– Kun kriisipuhelimeen soittaa nuori nainen, hänellä on usein kasaantuneita huolia monesta eri asiasta. Monet soittajat kokevat näköalattomuutta ja tuntevat, että mikään ei muutu paremmaksi. Kun kriisipuhelimen päivystäjä vastaa, monet ovat helpottuneita, että joku on häntä varten ja kuuntelee, kertoo Kriisipuhelimen päällikkö Susanna Winter MIELI ry:stä tiedotteessa.

Alle 30-vuotiaiden naisten yleisimmät kriisipuhelimeen soittamisen syyt ovat paha olo, ihmissuhdeongelmat ja itsetuhoisuus. Akuutisti itsetuhoisia oli nuorten naisten ryhmästä reilu 2 prosenttia.

– Heinäkuu on perinteisesti ollut kriisipuhelimessa ruuhka-aikaa, joten varaudumme taas kiireiseen kesään, kiteyttää Winter.

MIELI ry on avaamassa syksyllä kriisipuhelimen myös ukrainan- ja venäjän kielillä. Molemmilla kielillä löytyy nyt jo tietoa verkkosivuilta.

Kriisipuhelin päivystää suomeksi 09 2525 0111, auki 24/7, ruotsiksi 09 2525 0112 sekä arabiaksi ja englanniksi 09 2525 0113.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut