Tämä rakennuskaunotar oli tärkeä, kun Neuvostoliitto piti pistoolia Helsingin ohimolla – avoinna nyt kävijöille

Kirkkonummella on muutaman vuoden tauon jälkeen auki kaksi kirkkoa kesäviikkoina. Toinen kohteista on monelle tuttu Kirkkonummen keskustassa, mutta Haapajärven kirkko Veikkolan lähellä vaati jo pientä poikkeamista tieltä.

Pyhän Mikaelin kirkko Kirkkonummen keskustassa ja Haapajärven kirkko ovat molemmat juhannuksen jälkeen avoinna kävijöille. Paikalla on opas kertomassa rakennusten menneisyydestä. Kirkot on merkitty Tiekirkko-tunnuksin.

Haapajärven puinen kyläkirkko täyttää ensi vuonna 200 vuotta. Kirkko on muun muassa suosittu hääkirkko.

Neuvostoliiton Porkkalan vuokra-aikana Haapajärven kirkko oli Kirkkonummen pääkirkko. Ajat olivat uhkaavia ja niitä onkin historiantutkimuksessa kuvattu niin, että Porkkalan tukikohtansa ansiosta NL saatoi pitää "pistoolia Helsingin ohimolla". Vuokra-alueen rajalta oli Helsinkiin vain parikymmentä kilometriä.

Nyt kirkkoon voi mennä katselemaan tai vaikkapa mietiskelemään hiljaisuudessa.

Haapajärven kirkko sijaitsee noin kaksi kilometriä Veikkolasta Lapinkylän suuntaan.

Se on jo järjestyksessä toinen kirkko Pohjois-Kirkkonummella. Ensimmäinen kirkko oli rakennettu Haapajärven rannalle muutamia satoja metriä nykyisestä kirkosta. Rakennusta vaivasivat tulvat, joten uusi kirkko rakennettiin korkealle mäelle.

Haapajärven kirkko on avoinna tiekirkkona 27.6.–29.7. ma–su kello 11–17.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut