Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuore väestölaskenta: Virolaisten määrä kasvaa – myös maan lapsiluku kääntyi nousuun

Vuonna 2021 Virossa tehdyn väestölaskennan mukaan Viron väkiluku on kymmenessä vuodessa kasvanut ja ihmiset elävät pidempään, mutta työikäisten ihmisten määrä on vähentynyt.

Lisäksi viimeisen vuosikymmenen aikana Virossa sekä etnisten kansallisuuksien määrä että virolaisten määrä on lisääntynyt.

Virossa asui väestölaskennan tekohetkellä vuoden 2021 lopussa vakinaisesti 1 331 824 ihmistä, mikä on 2,9 prosenttia enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Väestöstä 47,6 prosenttia on miehiä ja 52,4 prosenttia naisia. Miesten osuus on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana 1,2 prosenttiyksikköä.

Keskivertovirolainen on iältään 42,2-vuotias eli 1,4 vuotta vanhempi kuin vuonna 2011. Keskivertosuomalainen on puolestaan Tilastokeskuksen mukaan 43,3-vuotias.

Viron väestölaskennasta vastaavan Viron tilastokeskuksen johtavan analyytikon Terje Trasbergin mukaan ongelmana ei ole ikääntyvä väestö vaan hedelmällisessä iässä olevien naisten väheneminen.

– Ikääntyvän väestön positiivinen puoli on se, että yli 80-vuotiaiden määrä on kasvanut, eli ihmiset elävät pidempään. Tämä näkyy erityisesti miesten kohdalla. Edellisen väestönlaskennan aikaan verrattuna miehet elävät keskimäärin 3 vuotta ja naiset 1,7 vuotta pidempään. Hedelmällisessä iässä olevien naisten määrän laskua on jossain määrin lieventänyt syntyneiden lasten määrän kasvu naista kohden ja lasten määrän lisääntyminen, Trasberg sanoo.

Viimeisen 10 vuoden aikana Virossa on lisääntynyt sekä lasten että ikääntyneiden määrä, kun taas työikäisten määrä on laskenut. Lapsia on nyt 9 prosenttia ja ikääntyneitä 18,6 prosenttia enemmän kuin edellisen väestönlaskennan aikaan. Työikäisten määrä puolestaan on samassa ajassa vähentynyt 2,7 prosenttia.

Vuoteen 2011 verrattuna Viron väestö on paljon monimuotoisempaa ja etnisten kansallisuuksien määrä maassa on kasvanut.

– Samaan aikaan virolaisten määrä on pysynyt lähes ennallaan. Myös viroa äidinkielenään puhuvien määrä on pysynyt vakaana. Viron kansalaisten määrä on kasvanut samalla, kun Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisten määrä on vähentynyt, Trasberg kertoo.