27-vuotias puukkomies pisti rajusti vastaan neljälle poliisille – Oikeus: Pitävää näyttöä murhan yrityksestä ei ole

Kirkkonummen keskustassa viime helmikuussa sattunutta väkivaltaisten tapahtumien sarjaa on käsitelty käräjäoikeudessa.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi jutussa välituomion 23. kesäkuuta, ja asiaan palataan myöhemmin.

Ennen asian lopullista käsittelyä oikeudessa odotetaan mielentilantutkimuksen tuloksia, joita saataneen syksyllä.

Jutussa epäiltynä olevaa 27-vuotiasta miestä on syytetty muun muassa murhanyrityksestä ja virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta.

Tapahtuman alkoivat, kun mies oli tuotu 24. helmikuuta Kirkkonummen terveyskeskukseen, josta hän pääsi kahdelta poliisilta karkuun.

Mies meni Munkinmäessä sijaitsevaan kahvila Rostaan. Hän otti keittiöstä ison veitsen, jolla hän uhkasi paikalle tullutta poliisia.

Lopulta poliisi ampui miestä reiteen. Hänet saatiin rauhoiteltua ja laitettua käsirautoihin vasta, kun neljä poliisia oli tullut paikalle.

Kahvilassa oli henkilökuntaa ja asiakkaita, jotka ehtivät ulos ennen kuin tilanne johti poliisin aseenkäyttöön.

Syyttäjä on vaatinut tuomiota joko murhan yrityksestä tai toissijaisesti törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.

Syytteessä ollut mies kiisti, että hänen aikomuksenaan olisi ollut tappaa häntä kiinni ottamaan tulleen poliisin.

Myös käräjäoikeus toteaa nyt annetussa välituomiossa, että pitävää näyttöä murhanyrityksestä ei ole.

Oikeudessa käsiteltiin myös muita syytekohtia. Ennen kahvilan uhkatilannetta mies oli käyttäytynyt väkivaltaisesti poliiseja kohtaan. Oikeuden asiakirjojen mukaan poliisit olivat käyttäneet häneen muun muassa etälamautinta.

Mies oli lisäksi yrittänyt sytyttää halussaan olevia tavaroita tuleen poliisiautossa.

Mies on myös syytteessä huumausainerikoksesta. Hän oli kasvattanut kannabista kotonaan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut