Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaisten kodeissa "nukkuu" miljardien eurojen omaisuus – pian sen voi muuttaa rahaksi entistä helpommin

Suomalaisilla on kotiensa kaapeissa miljardien eurojen arvosta käyttämättömiä tai vajaakäytössä tavaroita, joista suurin osa on vaatetta, arvioivat kierrätysalan ammattilaiset.

– Tutkimusten mukaan vaatekaapeissa nukkuu käyttämättömänä noin 66 prosenttia vaatteista. Rahassa puhutaan nukkuvista miljardeista, sanoo Emmy Clothing Companyn toimitusjohtaja Timo Huhtamäki tiedotteessa.

Emmy ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus kertoivat torstaina uudesta yhteistyösopimuksesta, jolla helpotetaan tarpeettoman tavaran kierrättämistä.

Yhteistyön myötä pääkaupunkiseudulle rakennetaan uusia keräyspisteitä, joihin voi tuoda sekä Kierrätyskeskukselle lahjoitettavia vaatteita että Emmylle myyntiin jätettäviä merkkivaatteita. Kummallekin tulee omat keräyslaatikkonsa.

Kierrätyskeskuksen palvelupäällikkö Satu Mäkinen sanoo tiedotteessa, että keräyspisteitä viedään paikkoihin, joissa ihmiset liikkuvat. Esimerkkinä ovat kauppakeskukset.

– Aloitamme yhteistyön Emmyn kanssa 5–10 keräyspaikalla kesän jälkeen, Mäkinen kertoo tiedotteessa.

Arvion mukaan nykyisin noin 20 miljardin euron uuden käyttötavaran markkinasta noin 2 prosenttia on käytetyn tavaran kauppaa.

Yhdyskuntajätteeksi päätyvästä tavarasta peräti 10–20 prosenttia olisi uudelleenkäyttökelpoista. Kuitenkin vain prosentti tästä päätyy tällä hetkellä kiertoon.