Uusi vertailu yllättää: Virossa inflaatio laukkaa rajuna, mutta miten on käynyt lonkeron hinnalle?

Uuden vertailun mukaan suomalaisten on entistäkin kannattavampaa ostaa suosikkijuomansa Virosta tai Latviasta.

Inflaatio on nostanut Viron hintatasoa Suomea ripeämmin, ja moni suomalainen voi jo miettiä, onko juomaostoksille tuleminen Tallinnaan vielä kannattavaa.

Tästä asetelmasta Tallinna24 lähti selvittämään, mikä on suomalaisten suosikkijuoma lonkeron hintaero Suomen ja Viron välillä.

Hintavertailun kohteeksi otettiin Hartwallin 5,5 % vahvuinen Original Long Drink, koska tuote on myynnissä sekä Suomessa että Virossa.

Vertailimme 24 tölkin salkun hintoja Suomessa, Virossa ja Latviassa sekä Tallinnan laivoilla.

Yleisesti voi sanoa, että hinnat ovat nousseet molemmissa maissa. Eniten hinnat ovat nousseet kuitenkin Alkossa ja Suomen Prismassa, jossa 24 lonkerotölkkiä maksaa nyt 3,60 euroa enemmän kuin syksyllä 2021.

Hinnat ovat nousseet myös laivoilla, mutta maltillisemmin. Tämä tarkoittaa, että lonkero-ostokset Virosta ovat entistä edullisempia Suomeen verrattuna.

Myös Virossa lonkerosalkun hinta on noussut jonkin verran niin sataman myymälöissä kuin Prismassakin. Esimerkiksi Tallinnan Prismassa lonkerosalkun hinta on nyt kaksi euroa kalliimpi kuin viime syksynä.

Ainoastaan Latvian Superalkossa hinta on pysynyt samana.

Viime syksyn vertailun tulokset voit tarkistaa tästä.

Lonkerosalkun hintaan pitää virolaiskaupoissa muistaa laskea 2,40 euron pantti, joka ilmoitetaan yleensä pienellä präntillä tarjouskyltin alareunassa.

Tallinnan sataman alkoholipuodeista halvimmalla lonkerosalkkua kesäkuun lopulla myivät samaan ketjuun kuuluvat Cityalko ja Superalko, joissa hinta oli pantteineen 24,39 euroa.

Tallinnan kallein lonkerosalkku oli tälläkin kertaa paikallisen Prisman valikoimissa, jossa 24 tölkille tuli pantteineen hintaa 30,39 euroa.

Laivoilla ei tölkeistä tarvitse maksaa panttia, joten säästöä syntyy heti useampikin euro per salkku. Tällä kertaa halvin lonkerosalkku oli hinnaltaan 20,90 euroa ja sitä myy Tallink. Viking XPRS:llä hinta oli 22,90 euroa ja Eckerö Linella 23,90 euroa.

Jos haluaa tehdä todella edullisia lonkero-ostoksia, kannattaa ajaa Latvian puolelle, jossa tölkeistä ei myöskään tarvitse maksaa panttia. Superalkon Latvian myymälässä lonkerosalkulla on hintaa 19,99 euroa.

Suomessa lonkerosalkku maksaa helposti lähes kolme kertaa enemmän kuin halvin vaihtoehto Viron puolella ja Latviasta saa kolme lonkerosalkkua halvemmalla kuin Suomesta yhden.

Hartwall Original Long Drink 5,5 %, 24 kpl

Yritys Hinta Pantti Yhteensä

Superalko Latvia 19,99 e - 19,99 e

Tallink 20,90 e - 20,90 e

Viking Line XPRS 22,90 e - 22,90 e

Eckerö Line 23,90 e - 23,90 e

Cityalko 21,99 e 2,40 e 24,39 e

Superalko 21,99 e 2,40 e 24,39 e

Prisma Viro 27,99 e 2,40 e 30,39 e

Prisma Suomi 61,68 e 3,60 e 65,28 e

Alko 63,60 e 3,60 e 67,20 e

*Hinnat on kerätty kesäkuussa 2022 yritysten verkkosivuilta. Suomen Prisman tapauksessa salkun hinta on laskettu kahdesta 12 kpl:n lonkeropakkauksesta ja Alkon kohdalla neljästä 6 kpl:n pakkauksesta. Viking XPRS:ltä hintavertailuun otettiin mukaan Hartwall Original Long Drink Light, koska perinteistä lonkeroa ei verkkokaupan valikoimasta löytynyt.

Tiesitkö tätä lonkerosta?

• Sunnuntaina 19.6. tuli kuluneeksi tasan 70 vuotta Helsingin olympialaisten alkamisesta. Samalla Hartwall Original Long Drinkin täytti 70 vuotta, sillä lonkero keksittiin nimenomaan Helsingin olympialaisiin.

• Panimoyritys Hartwall kehitti lonkeron helpottamaan helsinkiläisravintoloiden urakkaa janoisten olympialaisturistien tarjoilussa.

• Niin syntyi lonkero, valmiiksi sekoitettu drinkki, jonka maku tulee suomalaisesta käsintehdystä ginistä, happamasta greipistä ja maailman puhtaimmasta vedestä.

• Hartwall Original Long Drinkin pakkauksesta löytyvät raidat puolestaan symboloivat Helsingin Olympiastadionin juoksuradan raitoja ja muistuttavat juoman historiasta.

• Lonkeroa viedään myös ulkomaille. Vuonna 2015 juoman myynti käynnistyi Ruotsissa, Alankomaissa ja Belgiassa. Lonkeroa viedään myös esimerkiksi Japaniin, Hong Kongiin, Taiwaniin ja Thaimaaseen.

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut